Säkylän kunnanjohtaja Teijo Mäenpää katsoo luottavaisena tulevaan, vaikka edessä on kuntatalouden kannalta haastavia vuosia. Säkylässä tähän on lähdetty reagoimaan hänen mielestään riittävän ajoissa, jotta toimenpiteitä ehditään tehdä.
Joni Tuominen
Kunnissa tehdään hyvää tulosta vielä viime vuodelta, mutta ennusteissa ovat niukemmat ajat.
MIrja Linnemäki
Kari Hietala (vas.) ja Ristolan kyläyhdistyksen Olli Taimi vastaanottivat tunnustuksen ympäristoseuran Niina Laihoselta.
Lukijan kuva
Kuntien houkuttelevuuteen voidaan panostaa monin eri tavoin. Arkistokuvassa Euran keskustaa.
Ada Nyman
Titta Keinäsellä oli onnistunut Tanskan matka.
Euran karateseura
Hyvinvointialue on palveluverkkosuunnitelmansa mukaan vetäytymässä Lapin terveysasemalta, ja nyt Rauman kaupunki on listaamassa sitä käytöstä poistuvaksi kiinteistöksi.
Elli-Mari Ahola / arkisto
Eurassakin ollaan investoitu henkilöjunaliikenteen kehittämiseen Rauman radalla.
Riina Kaski / arkisto
Sulo esittelee hyppytaitojaan.
Ada Nyman
Edwina Premacio (kolmas vas.) sai loppuvuodesta miehensä ja perheen alaikäiset lapset kotiin Kiiskinmäkeen. Heaven (toinen oik.) ja Wilbur (vas.) kertovat, että kavereita ja harrastuksiakin on alkanut jo löytyä: joskin koulun jälkeen Urheilutalolla järjestettävään liikuntakerhoon saisi mieluusti osallistua enemmänkin nuoria. Olohuoneeseen kokoontuivat myös Hygeia (2. vas.), Ivon ja Von Wallen.
Iida Rissanen-Vatja
– Poliisille osoitetut hälytystehtävät vähenevät vuosi vuodelta, mutta väkivaltarikosten nousu on synkkä niin valtakunnallisesti kuin alueellisesti. Poliisi jatkaa edelleen yleisten paikkojen tehostettua valvontaa, Lounais-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikkö Risto Lammi sanoo.
Poliisi