Köyliönjärven läheisyydessä sijaitsevan rivitalon kohtaloa pohditaan edelleen.
Teijo Mäenpää
Valtteri Sinkkonen aloittaa Kauttuan Tehtaiden VPK:n päällikkönä lauantaina. Vasta 30-vuotias euralainen astui Euran paloasemalle ensimmäistä kertaa vuonna 2019, ja sen jälkeen eteneminen on ollut erittäin vauhdikasta.
Joni Tuominen
Susi on astellut ohuen lumenhärmän peittämällä tiellä. Etujalan jälki on takajalkaa isompi.
Tuomo Hurme / arkisto
Koekalastuksessa eniten Pyhäjärvestä noussut kala on ahven.
Pyhäjärvi-instituutti
Työttömien työnhakijoiden osuus (%) työvoimasta kunnittain Satakunnassa joulukuun 2024 lopulla.
Lähde: Satakunnan ely-keskus
Kuvituskuva.
Eemeli Komulainen
Köyliönjärven etelärannalla purkautuvat vesimäärät ovat silmämääräisesti viime aikoina vähentyneet, mutta todellinen tilanne selvinnee kevättä kohti.
Juha Kaita-aho