Kuvan lumiaura ei liity juttuun. Kuvituskuva.
Lenni Lehtonen
Tapaamme Riitta Puukan kanssa tämän suosikkikahvilassa Säkylässä eli Jaakontalossa. ”Tämä on ihana kahvila”, Puukka toteaa.
Pia Mattila-Lonka
Kun kiipeän kirsikkapuuhun (Sammakko 2023).
Heli Laaksonen
Laura Heinon loppuvuosi on ollut haipakkaa, mutta joulunviettoon hän ehtii osaksi aikaa myös Euraan. – Kiireisessä arjessa on ihanaa, kun tulee hetki nähdä perhettä ja sukulaisia.
Sauli Heinänen
Taru Kuusiston, Jori Setälän, pienen ”Viikunan” ja vintillä leikkineen Noelin koti pukeutui jouluun jo hyvissä ajoin.
Iida Rissanen-Vatja
Mummo ja Max eväsretkellä ”Jokivarressa”, Kuolimaa 5/2024. Pikkukuvassa paikallinen maataloustuottaja Helena (Ollila) esittelee kolmevuotiaalle työvälineitä evästuotannon alkulähteillä, mutta puimuriin uskalsi kiivetä vain mummo.
Sanna Nylanderin kotialbumi
Elli-Mari Ahola
Mirja Linnemäki / arkisto
Säkylä ei järjestä enää jatkossa nuorten työpajatoimintaa, vaan toiminnalle etsitään parhaillaan korvaavaa muotoa. Arkistokuva.
Simo Nummi (vas.), Jukka-Pekka Puumalainen ja Jorma Bergius katsoivat tyytyväisinä Urpo Virtasen käsissä olevaa Säkylän Urheilijoiden 80-vuotishistoriikkia, jonka kesäinen kansikuva on otettu luonnollisesti Honkalan urheilukentältä.
Joni Tuominen