Ilmatar Köyliö Oy:n kuuden tuulivoimalan rakennuspaikat sijaitsevat valtatie 12:n eteläpuolella aivan Säkylän ja Huittisten kunnanrajan pinnassa.
Kuvituskuva. Euran koulukuljetusten kilpailutus vuosille 2023 - 2025 menee uusiksi, kun asia otettiin lautakunnan päätöksen jälkeen kunnanhallituksen käsittelyyn.
Esa Viippola / arkistokuva
Lounais-Suomen poliisilaitos pyrkii jatkossakin palvelemaan kansalaisia myös pienemmillä poliisiasemilla kuten Kokemäellä. Tämän tueksi alkukeväästä 2023 töitä jaetaan asemilla aiempaa joustavammin.
Ville Hakala / arkisto
Kipsiä levitettiin pellolle syyskuussa muun muassa Kokemäellä, missä Varsinais-Suomen ely-keskus järjesti levitysnäytöksen.
Kati Ojala
Metsänhoitoyhdistys Lounametsän Eurassa toimiva metsäasiantuntija Anssi Männistö mittaa männyn läpimittaa. Kyseinen metsä voisi olla potentiaalinen Hiiliplus-sopimuskohde.
Riina Kaski
Kauttuan päiväkotiin ennakoidaan ensi lukuvuodelle 27 esikoululaista. Vuoden 2021 arkistokuvassa oikealla varhaiskasvatuksen opettaja Päivi Kiviranta ja pallon perässä Iida Lähteensuo (vas.), Kalle Rantapelkonen, Minni Järvinen, Aatos Helander, Eemil Haikonen ja maalissa Eerika Degerman.
Elli-Mari Ahola / arkisto
Eurakosken nykyinen pato on Esko Suomalan mukaan vuodelta 1934 ja Eurakosken Woiman voimalaitos aloitti toimintansa keväällä 2007. Voimalaitos tuottaa sähköä noin 500 000 kilowattituntia vuodessa, ja sähkö myydään Paneliankosken Voimalle pörssisähköhinnalla. Sähköntuotanto vastaa vajaan 30 sähkölämmitteisen omakotitalon keskimääräistä vuosikulutusta. – Vesivoima tuottaa sähköä myös yöllä ja tuulettomalla säällä, Suomala muistuttaa.
Juha Kaita-aho
Yrittäjäkyselyissä huonosti viime vuosina menestynyt Euran kunta palkittiin kunniakirjalla yrittäjäjuhlassa Harjavallassa. Perusteina olivat parantunut yrittäjyysasenne ja jo tehdyt toimenpiteet euralaisen yrittäjäkentän ja -yhteistyön kehittämiseksi.
Kunnanvaltuuston kokousta oli seuraamassa myös joukko Euran lukion kolmannen luokan opiskelijoita. He jaksoivat paikan päällä puolikahdeksaan asti, jolloin ensi vuoden talousarvio saatiin pakettiin.
Juha Kaita-aho
Sote vie kunnilta tuloja ja menoja, joten tulevien budjettien tunnusluvut hakenevat muutaman vuoden paikkaansa.
Esa Viippola