Toimittajalta
Katariina
 
Mäkilä
27.7.2018 8.00

Saaren haluan

Rantalomat eivät koskaan ole olleet oma juttuni, joten en ole myöskään juuri haikaillut autioille saarille. En ole edes miettinyt vakavasti, mitä ottaisin sinne mukaan, jos lähtö tulisi.

Vaik­ka mo­net suun­taa­vat va­paa­eh­toi­ses­ti Kaak­kois-Aa­si­an vii­dak­koi­hin rep­pu­reis­suil­le ja ete­ne­vät län­si­mais­ten mat­ka­op­pai­den suo­sit­te­le­mal­la hei­nä­sirk­ka­tak­tii­kal­la pa­ra­tii­si­saa­rel­ta toi­sel­le, niin ei. Maa­il­man kier­tä­mi­nen oli­si kieh­to­vaa, mut­ta mi­nul­le pa­ra­tii­si muut­tui­si kos­te­a­na vyö­ry­vän hel­le­aal­lon myö­tä no­pe­as­ti lä­hin­nä pai­na­jai­sek­si. Ti­laan mie­luum­min Suo­meen­kin ai­na ta­val­lis­ta, vii­le­ää ke­sä­sää­tä il­man mon­suu­ne­ja.

Ta­val­li­suus on juu­ri se, mis­tä ny­ky­ään pi­dän. Ei lii­kaa ra­e­kuu­ro­ja ei­kä pelk­kää unel­mien pil­vi­hat­ta­raa, et­tei elä­mä mene rai­teil­taan. Luu­len, et­tä vaik­ka 60-lu­vul­la rok­ka­rit ju­lis­ti­vat Rait­ti­sen vel­jes­ten tah­dis­sa ha­lu­a­van­sa saa­ren ja sult­taa­nin ra­ken­nut­ta­man pa­lat­sin, ei­vät ho­pe­a­lan­gat riit­täi­si peit­tä­mään sitä yk­si­näi­syy­den tun­net­ta, joka saa­rel­la voi­si itäi­sen ho­vi­her­ran kans­sa tul­la. Siis John Don­nen sa­noin: yk­si­kään ih­mi­nen ei ole saa­ri, täy­del­li­nen it­ses­tään.

Jos­kus on tul­lut ereh­dyt­tyä luu­le­maan, et­tä pel­käs­tään omia oik­ku­jaan ja ide­oi­taan seu­raa­mal­la se elä­män ura sii­tä ur­ke­nee. Kyl­lä se on po­tas­kaa, vaik­ka sitä per­he­juh­lis­sa ai­na jau­he­taan.

It­se laa­dit­tu mat­ka­reit­ti tu­le­vaan kie­lii luon­tai­ses­ta ha­lus­tam­me hal­li­ta. Vai­ke­aa­han se oli­si il­man­kaan na­vi­goi­da, mut­ta jos mat­kaan läh­tee oma­voi­mai­ses­ti yk­sin, en­nus­te on huo­no. Oman sie­to­ky­kyn­sä op­pii tun­te­maan oi­ke­as­taan raja-ai­das­ta ja asi­as­ta riip­pu­mat­ta vain, kun va­hin­ko on jo al­ka­nut ta­pah­tua, kup­pi on nu­rin ja mai­to no­ruu lat­ti­a­kai­voon. Nii­nä het­ki­nä apua tar­vit­see sy­lie­täi­syy­del­lä, ei­kä omaa kät­tä tai kor­vaa pidä kai­nos­tel­len jät­tää tar­jo­a­mat­ta nii­tä tar­vit­se­vil­le.

Au­ti­ol­le saa­rel­le en läh­ti­si it­sek­se­ni. Yk­sin on ku­lu­nut tovi jos toi­nen­kin, sil­lä man­te­reel­la voi unoh­tua haja-asu­tuk­sen kat­vee­seen tai met­ro­po­lin so­lu­a­sun­toon. Sie­lu­jen yh­teys ei on­nek­si kat­so ikää ei­kä pul­la­kah­vien laa­tua, sil­lä it­se löy­sin koh­ta­lo­to­ve­rin van­has­ta su­ku­lais­tä­dis­tä. Mei­dän saa­rel­lam­me kak­sin ei ol­tu yk­sin.