Eräänä lauantai-iltana kylällä autoillessani näin kaksi nuorta neitosta kauniiksi laitettuina ja selvästi viihteelle menossa. Minneköhän he menivät, baariinko? Missä nuoret nykyään viettävät vapaa-aikaansa, tutustuvat toisiinsa, ihastuvat, rakastuvat ja tanssivat?
Älkää vaan vastatko, että somessa! Kyllä ei tuo kaikki onnistu siellä. Toki sieltä voi löytää itselleen tärkeän ihmisen, mutta ei siellä voi pitää toista kädestä, tanssia illan viimeisiä hitaita ja vaihtaa ensisuudelmaa. Elävästi yhdessä on takuulla romanttisempaa.
Meikäläisen nuoruudessa oli monia paikkoja, mihin nuorisoa laajalta alueelta kokoontui viikonloppuisin ja missä tiesi tapaavansa esimerkiksi yhden söpön farkkutakkisen kiukaislaispojan, jonka kanssa vaihdettiin helliä katseita monena lauantai-iltana – mihin se sitten kahdelta ujolta jäikin.
Meillä oli Lallis, Eenokki ja Harjavallassa Kakkonen. Salamakalliollakin käytiin, kunhan oli opittu vähän tanssimaan ja joskus Valasrannalla tai Ooperissa. Auto täyteen porukkaa, ja eikun menoksi. Hyvin jaksoi kahtena iltana viikonlopussa. Tarjolla oli elävää musiikkia hittilistojen kärjestä ja iloista oleilua kavereiden kanssa. Heitettiin vain kassit tanssilattialle ja jorattiin (Nuorille tiedoksi, että joraaminen tarkoittaa entisaikaista nuorten tanssimista.) kassikasan ympärillä. Jälkikäteen ajatellen melko turvallista viihteellä oloa.
Muistan elävästi, miten mieli hykerteli lauantaina vinttikamarissa Nuorten sävellahjaa kuunnellessa ja sen aikaiseen muotisopaan sonnustautuessa. Lilaa luomiin ja leveäpunttiset housut jalkaan. Seinäjulisteen Cat Stevens sai kuulla monet nuoren tytön tansseihinlähtöhaaveet. Kun ikää tuli tarpeeksi, pääsi legendaariseen Kauttuan bilemestaan Lännenhoviin. Sen alakerrassa oli ihan oikea disko katossa riippuvine peilipalloineen. Nyt monet seudun viihdepaikoista ovat muistoja vaan. Lännenhovi ränsistyy pystyyn, Eenokki paloi vuosia sitten maan tasalle, samoin Osmantupa ja äskettäin myös Harjavallan Hiittenharjun paljon nähnyt tanssisali.
Lallikselta kuuluu onneksi ilouutisia: paikka herää taas henkiin, ja komeasti herääkin. Toivottavasti siellä järjestetään myös tanssi-iltoja, etteivät valssit ja tangot vallan unohdu entisiltä ja nykyisiltä nuorilta. Ja toivottavasti nykynuorille löytyy yhdessäolopaikkoja, joita he voivat muistella romanttisin mielin vuosikymmenten jälkeen.
Itse muuten kuvittelin löytäväni elämäni miehen kirjaston hyllyjen välistä lukemassa Shakespearen sonaatteja. Ei siellä ketään ollut, mutta kun Raumanlinnan Matalassa pärähti joulukuussa 1979 soimaan Frederikin Linda Linda, ja minua haki tanssimaan yksi aivan erityinen nuorimies, se on ollut menoa siitä asti.