Viime lauantaina koitti kauan odotettu hetki. Saimme laittaa päähämme hohtavan valkoiset ylioppilaslakit. Päivä oli ilon ja haikeuden täyttämä. Haikeutta taisi aiheuttaa jokin muukin kuin pian viileneväksi ennustettu kesäsää. Takana oli kolmen vuoden uurastus ja edessä uudet seikkailut, mitä ikinä se sitten kellekin tarkoittaa. Hetkessä oli ainutlaatuista taikaa ja kuplivaa iloa, jota voi hymyillen muistella vielä jälkeenkin.

Lakki on symboli oppimiselle ja unelmien saavuttamiselle. Kuten meitä juhlapuheissa muistutettiin, se ei kuitenkaan ole päätepysäkki, vaan yksi saavutus matkalla. Matkalla, jolla ei edes ole olemassa yhtä tiettyä päämäärää. Ei myöskään yhtä oikeaa tapaa kulkea sitä. Lukio opetti paljon elämästä, itsestä ja toisista ihmisistä. Tämä oppiminen jatkuu edelleen, ihan joka päivä. Elämä ei voi tulla valmiiksi tai täydeksi, mutta silti se rakentuu koko ajan, pala palalta.

On etuoikeus saada kantaa tätä lakkia. Sen takana oleva suomalainen koulutusjärjestelmä on monille vain kaukainen haave tai liian hyvää ollakseen edes totta. Lukio, johon mekin joka aamu väsynein, hämmästynein tai odottavin mielin matkasimme, on myös osa tätä järjestelmää. Meille se on läheiset opettajat ja tutuksi käyneet luokat, mutta se on myös paljon enemmän.

Suomalainen koulutus on syntynyt vuosikymmenten työn tuloksena. Sen tulevaisuus on annettu meidän käsiimme ja meillä on vastuu pitää siitä huolta. Koulutuksen tärkeys ymmärrettiin kun maatamme vasta luotiin, monin paikoin melko huteralle pohjalle. Vaikka nykyään yhteiskuntamme jalusta on vankempi, koulutuksen tärkeys ei ole haihtunut minnekään. Uskon että se on tapa taata hyvä huominen kaikille, tänään ja tulevaisuudessa.

Koulu on antanut meille tiedot ja taidot, nyt on meidän käsissämme päättää mitä me niillä teemme. Elämää ei kannata elää aina parasta, hyödyllisintä tai tehokkainta tavoitellen. Elämän laatua ei mitata pelkästään indekseillä. Tunteen vastakohta ei ole järki, vaan kylmyys. Tunne ja järki voivat kulkea käsi kädessä.

Koulutus ei muuta maailmaa. Se muuttaa ihmisiä, jotka muuttavat maailmaa.

Paulo Freire

Kannattaa kuitenkin pitää mielessä ennemmin me kuin minä. Pienet teot ovat suurta vasta yhdessä muiden kanssa. Yhteistyö on yksi maailman kuluneimmista kliseistä, mutta samalla ehkä se tärkein. Kun sydämessään kantaa empatiaa ja oikeudenmukaisuutta, ei voi mennä kovin pahasti pieleen. Elämää ei pidä elää muiden toiveiden mukaan, mutta haluan silti uskoa että koulumme voi olla meistä ylpeitä tulevaisuudessakin.

Ajatukseni voisi vielä tiivistää filosofi Paulo Freiren sanoin ”Koulutus ei muuta maailmaa. Se muuttaa ihmisiä, jotka muuttavat maailmaa.”

Parasta kesää meille kaikille, olemme sen ansainneet!