Kun puhutaan teatterista, pääpaino on tietenkin lavan tapahtumissa sekä monien ammattilaisten työtunneissa ennen ja jälkeen näytösten. Näytökset kuitenkin kertovat jokaiselle omaa tarinaansa. Tarkastelemme niitä omista lähtökohdista ja ajatus­maa­il­moista käsin. Saman tarinan voi tuntea sisimmissään niin monella tavalla. Siinä missä toinen näkee vuosisadan rakkaustarinan, toinen huomaa yhteiskunnan heikompiosaisia sortavia valtarakenteita. Yksi herkistyy elämän mutkikkaissa käänteissä, joku muu iloitsee onnellisesta lopusta. Teatteri koostuu monista pienistä palasista ja kokonaisuus on aina hieman erilainen katsojasta riippuen. Ja se juuri onkin teatterissa parasta. Monipuolisena ja moneen muotoutuvana taiteenmuotona sillä on annettavaa ihan varmasti kaikille.

Olen ol­lut tä­män lu­ku­vuo­den yk­si Tu­run Kau­pun­gin te­at­te­rin ko­tik­rii­ti­kois­ta. Ko­tik­rii­ti­kot ovat osa te­at­te­rin ylei­sö­työ­tä, blo­gis­sam­me kir­joi­tam­me kai­kes­ta te­at­te­riin liit­ty­väs­tä. Vaik­ka olin tosi in­nois­saan va­lin­nas­ta ko­tik­rii­ti­kok­si, en sil­ti tar­kal­leen tien­nyt, mitä odot­taa. Mat­ka te­at­te­rin maa­il­man on kui­ten­kin ol­lut var­sin mie­len­kiin­toi­nen.

On ol­lut hie­noa ym­mär­tää vie­lä pa­rem­min, kuin­ka pal­jon eri ai­he­a­lu­ei­den asi­an­tun­ti­joi­ta te­at­te­ril­la on­kaan töis­sä. Näh­dä, mi­ten la­vas­teet ra­ken­tu­vat ja uut­ta näy­tel­mää har­joi­tel­laan. Pääs­tä haas­tat­te­le­maan mo­nia ins­pi­roi­via ih­mi­siä, min­kä en ku­vi­tel­lut mi­ten­kään ole­van mah­dol­lis­ta. On saa­nut kir­joit­taa ylös aja­tuk­si­aan, poh­tia, kri­ti­soi­da ja ke­hua. Ko­kea mo­nia tun­tei­ta niin kat­so­mos­sa kuin kir­joit­ta­es­sa. On voi­nut haas­taa it­se­ään ja omia aja­tuk­si­aan. Men­nä epä­mu­ka­vuu­sa­lu­eel­le ja op­pia uut­ta. Ym­mär­tää en­tis­tä sy­vem­min, kuin­ka hie­no tai­teen­muo­to te­at­te­ri on.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Odottava tunnelma katsomossa ennen esitystä.

Näyt­te­le­mi­nen oli myös mi­nun har­ras­tuk­se­ni usei­den vuo­sien ajan. Vas­toin kaik­kien odo­tuk­sia, minä, ujo ja hil­jai­nen tyt­tö, löy­sin näyt­te­le­mi­ses­tä har­ras­tuk­sen it­sel­le­ni. Sain in­nos­tet­tua muu­ta­mat ka­ve­ri­ni­kin mu­kaan. Näis­tä vuo­sis­ta te­at­te­ris­sa mi­nul­la on pal­jon läm­piä muis­to­ja. Vaik­ka har­joi­tu­sil­lat oli­vat vä­lil­lä pit­kiä ja syy­sil­lat ko­lei­ta. Vaik­ka vuo­ro­sa­no­jen opet­te­lu vaa­ti vä­lil­lä muu­ta­man yli­mää­räi­sen tun­nin. Sil­ti täs­sä har­ras­tuk­ses­sa oli jo­ta­kin sel­lais­ta, mikä sai pa­laa­maan sen ää­reen vuo­des­ta toi­seen. Jän­ni­tys la­van ta­ka­na, en­nen esi­tys­tä, on yhä yk­si par­haim­mis­ta tie­tä­mis­tä­ni tun­teis­ta. Mel­ko lä­hel­le tätä tun­net­ta pää­see on­nek­si myös kat­so­mon puo­lel­la. Ja ne te­at­te­rei­den kat­so­mot ovat avoin­na meil­le kai­kil­le.

Te­at­te­riin kan­nat­taa suh­tau­tua en­nak­ko­luu­lot­to­mas­ti. Ei ole yh­tä oi­ke­aa ta­paa pu­keu­tua te­at­te­riin ei­kä tiet­ty­jä tun­tei­ta joi­ta kat­so­mos­sa pi­täi­si tun­tea. Kaik­kea ei tar­vit­se ai­na ym­mär­tää­kään, mut­ta omaa aja­tus­maa­il­maan­sa pää­se ihan var­mas­ti avar­ta­maan joka ker­ta. It­se­kin suh­tau­duin Taru sor­mus­ten her­ras­ta -näy­tel­mään etu­kä­teen hie­man epäi­le­väs­ti, mut­ta yl­lät­tä­en se osoit­tau­tui­kin oi­kein hie­nok­si elä­myk­sek­si. Ja se tun­tui jopa pa­rem­mal­ta kuin etu­kä­teen pil­viä hi­po­vien odo­tus­ten täyt­ty­mi­nen.

Jos te­at­te­reis­sa käy­mi­nen on vie­lä vie­ras­ta, kan­nat­taa roh­ke­as­ti tu­tus­tua tä­hän maa­il­maan. Se to­del­la­kin vie men­nes­sään. Ke­sän koit­ta­es­sa esi­tyk­siä löy­tää usein lä­hem­pää kuin us­koi­si­kaan, on­han Suo­mi to­del­li­nen ke­sä­te­at­te­rei­den lu­vat­tu maa. Pa­ras­ta on löy­tää se oma tapa iloi­ta te­at­te­ris­ta.