Blogi
Sara
 
Nyman
Moikka! Olen Sara, 18-vuotias lukiolainen Yläneeltä. Innostun niin kirjallisuudesta, maailman parantamisesta kuin arkisesta elämästäkin. Kouluprojektien lisäksi vapaa-aikani kuluu teatterissa, isostoiminnassa, valokuvaten, politiikan maailmassa sekä kirjoja lukien. Blogissa ajatuksia sekä kotiseudulta että lukiosta käsin, ja siitä matkalta. Maaseudun elämää nuoren silmin nähtynä. Pieniä paloja ja hetkiä niin arjesta kuin juhlastakin. ”I wish my eyes could take photos.”
7.5.2018 10.44

Saran sarka: Mistä tunnistaa kevään?

Kevään merkki?

Kevään merkki?

Aurinkoa. Jäätelöä. Uimista Pyhäjärvessä. Tällä hetkellä ihmisten haaveet ja mielet on täyttänyt kevään ja kesän odotus. Niin ihanaa aikaa kuin se onkin, ei kevätkään tuo tullessaan pelkkää iloa. Viimeisten lumikinosten sulettua tienpientareilla kukkivat jo ensimmäiset vuokot, mutta aika nopeasti silmät erottavat kukkien seasta jotain muutakin. Pahvimukeja. Tölkkejä. Valmis­ruo­ka­pak­kauksia. Sekalaista tavaraa, minkä kaiken pitäisi olla jossain ihan muualla kuin luonnossa.

On huo­les­tut­ta­vaa, et­tä ke­vään tu­lon tun­nis­taa lin­tu­jen lau­lun ja häi­käi­se­vien au­rin­gon sä­tei­den si­jaan jä­te­ka­sois­ta tei­den var­sil­la. Kier­rä­tyk­ses­tä ja ar­ki­päi­vän va­lin­nois­ta sii­hen liit­ty­en pu­hu­taan koko ajan enem­män, mut­ta ros­kan mää­rä taas tun­tuu enem­män­kin li­sään­ty­vän vuo­sit­tain. Hil­jai­sem­man­kin tien var­rel­la ros­kaa tun­tuu riit­tä­vän enem­män kuin ka­dul­la on kes­ki­mää­rin edes kul­ki­joi­ta päi­väs­sä. YLE uu­ti­soi hil­jat­tain, et­tä eri­tyi­ses­ti take away-kah­vi­mu­kit ovat ny­ky­ään iso rie­sa. Kah­vi on help­po ot­taa mu­kaan ja il­mei­ses­ti vie­lä hel­pom­paa on heit­tää tyh­jä muki ik­ku­nas­ta ulos. Kos­ka on­han se ihan yli­voi­mai­nen suo­ri­tus kul­kea ros­kik­sen kaut­ta pe­ril­le pääs­ty­ään. Lä­hi­lei­po­mon pah­vi­kup­pi voi näyt­tää ki­val­ta ins­tag­ram-ku­vas­sa, mut­ta ka­tua se ei kau­nis­ta.

Teks­ta­ri­pals­to­jen kii­vaim­mat kes­kus­te­lut käy­dään ke­väi­sin koi­rien jä­tök­sis­tä, vaik­ka to­del­li­nen on­gel­ma on usei­ta sa­to­ja tai tu­han­sia vuo­sia luon­nos­sa säi­ly­vät ros­kat, ku­ten muo­vi­pul­lot. Sitä sa­maa co­kis-pul­loa eh­tii 450 vuo­des­sa tui­jo­tel­la ai­ka mon­ta tu­le­vaa su­ku­pol­vea. Ei mi­kään ko­vin mu­ka­va aja­tus.

Ros­kat ei­vät ole ilo ke­nel­le­kään. Jos mah­dol­lis­ta, eläi­mil­le ne ai­heut­ta­vat kui­ten­kin vie­lä pa­hem­paa har­mia kuin ih­mi­sil­le. Eläi­met sot­keu­tu­vat eri­lai­siin muo­vi­o­siin tai nie­le­vät nii­tä. On­gen­kouk­kuun sot­keu­tu­nut jout­sen tai pää pel­ti­pur­kis­sa kul­ke­va ora­va on ai­ka karu näky.

Kesä saa­puu ke­rät­ty ros­ka ker­ral­laan.

On­gel­ma on va­ka­va, mut­ta rat­kai­sut sii­hen ovat on­nek­si tar­jol­la kai­kil­le. Kun syöt tai juot jo­ta­kin, viet ros­kat ros­kiin. Yk­sin­ker­tai­nen kah­dek­san sa­nan vir­ke, jon­ka to­teu­tus käy­tän­nös­sä­kään ei pi­täi­si ol­la ko­vin vai­ke­aa. Jos on teh­nyt pää­tök­sen os­taa jon­kin pak­kauk­sen, pi­tää ol­la val­mis myös te­ke­mään pää­tös sen vie­mi­ses­tä kier­rä­tyk­seen. Ja niin kau­an kuin ros­kia joi­den­kin toi­mes­ta luon­toon pää­tyy, muut voi­vat teh­dä sen kuu­lui­san päi­vän hy­vän työn nouk­ki­mal­la nii­tä ylös vaik­ka työ­mat­kan tai len­kin var­rel­ta. Kesä saa­puu ke­rät­ty ros­ka ker­ral­laan.

Maa­il­ma ei pe­las­tu pel­käs­tään sil­lä et­tä kier­rä­tys­tä te­hos­te­taan, vaan tar­vi­taan toi­mia jot­ta esi­mer­kik­si muo­vi­ros­kan mää­rä saa­daan jo alun pe­rin mi­ni­miin. Toi­vot­ta­vas­ti jo pian voi­tai­siin­kin kes­kit­tyä näi­den laa­jem­pien on­gel­mien rat­kai­suun, ei­kä niin it­ses­tään sel­vis­tä asi­ois­ta, ku­ten ros­kaa­mi­ses­ta, tar­vit­si­si muis­tu­tel­la ke­tään. Pa­ras­ta, mitä me kaik­ki voim­me näin ke­vääl­lä teh­dä, on hank­kia kes­to­kah­vi­kup­pi ja muis­tut­taa ka­ve­ri­a­kin ros­kien oi­ke­as­ta si­joi­tus­pai­kas­ta. Näin kai­kil­la on ki­vem­paa.