Blogi
Raita
 
Markula
Hei! Täällä Raita Markula, parikymppinen Köyliin flikka, kokka kohti tulevaisuuden tyrskyjä ja juuret syvällä kotiseudun pelloilla ja metsissä. Intohimona maatalous, varsinkin nautakarja, ja eteenpäin ajavana voimana kova tahto tehdä maataloudesta toimivaa ja kannattavaa kaikille, niin viljelijälle, kuluttajalle kuin maaemollekin. Tämän blogin aiheet siis pyörivät vahvasti maatalousteeman ympärillä, ja lisäpotkua ja uusia ajatuksia on käyty hakemassa myös maailman toiselta laidalta, Uudesta-Seelannista.
17.7.2016 10.30

Okratunnelmia ja opiske­lu­paik­ka­heh­ku­tusta

Myös meidän rotuyhdistyksemme oli edustettuna Okrassa. Kuva: Tiina Jutila

Myös meidän rotuyhdistyksemme oli edustettuna Okrassa. Kuva: Tiina Jutila

Tiina Jutila

Käväisin tuossa viime viikolla Okrassa, sillä minut oli (jostain täysin hämmentävästä syystä) kutsuttu Maaseudun Tulevaisuuden haastateltavaksi, maa- ja metsätalouden merkkimiesten ja asiantuntijoiden keralle. (Voit katsastaa minun ja muiden haastattelut MT:n nettisivuilta!) Haastattelu keskittyi lähinnä näkemyksiini maatalouden tilasta ja tulevaisuudesta näin nuorena maalaisena ja tulevana agrolo­gi­o­pis­ke­lijana. En ollut mitenkään maailman parhaiten valmistautunut, mutta nyt jälkeenpäin aiheesta on hyvä viisastella…

Vie­lä noin vuo­si sit­ten suh­tau­tu­mi­se­ni Suo­men maa­ta­lou­teen oli pal­jon skep­ti­sem­pi, mut­ta häm­men­tä­vää kyl­lä, nyt kun kiin­nos­tuk­se­ni on vä­li­vuo­den, opis­ke­lu­pai­kan ja uu­sien ura­haa­vei­den myö­tä kas­va­nut, olen al­ka­nut näh­dä ho­ri­son­tis­sa enem­män po­si­tii­vi­sia sä­vy­jä. Ku­lut­ta­jien kiin­nos­tus lä­hi­ruo­kaa koh­taan kas­vaa koko ajan, ja pää­sy­ko­keis­sa Mus­ti­a­las­sa ta­pa­sin ison jou­kon nuo­ria, in­nok­kai­ta ih­mi­siä, joil­la kai­kil­la tun­tui ole­van kova halu työs­ken­nel­lä maa­ta­lou­den pa­ris­sa ja edis­tää mei­dän tuot­ta­jien asi­aa. Se läm­mit­ti sy­dän­tä, sil­lä Hel­sin­gin yli­o­pis­ton ko­e­ti­lai­suu­des­ta jäi hie­man nih­ke­äm­pi tun­tu­ma.

Tämä kou­lu­jen­vä­li­nen ero il­ma­pii­rien suh­teen oli hie­man yl­lät­tä­vä. Eno­ni, joka on opis­kel­lut Vii­kis­sä, ker­too mie­lel­lään kuin­ka vai­kea sin­ne oli sil­loin pääs­tä, ja kuin­ka mon­ta kir­jaa piti lu­kea. Nyt kir­jo­ja oli vain yk­si, ha­ki­joi­ta vä­hän­lai­ses­ti, ei­kä ko­e­kaan ol­lut mi­tään ra­ket­ti­tie­det­tä. Sen si­jaan am­mat­ti­kor­ke­an puo­lel­la oli ih­mi­siä ruuh­kak­si as­ti, ja tun­nel­ma oli jo­ten­kin pal­jon in­nos­tu­neem­pi. Saat­taa ol­la, et­tä mi­nun lail­la­ni mo­net muut­kin nuo­ret kai­paa­vat kou­riin­tun­tu­vaa työ­tä, käy­tän­nön­lä­heis­tä asen­net­ta, ei­kä ison kau­pun­gin vi­li­nä hou­ku­ta niin kuin edel­lis­ten su­ku­pol­vien maa­lais­nuo­ria. Sik­si olin rie­muis­sa­ni kun opis­ke­lu­paik­ka Hä­meen Am­mat­ti­kor­ke­a­kou­lun alai­suu­des­sa ir­to­si, eh­kä en­si vuon­na tä­hän ai­kaan osai­sin jo vas­ta­ta sen haas­tat­te­li­jan­kin ky­sy­myk­siin älyk­kääm­min!

Haas­tat­te­lus­sa ta­kel­te­lus­ta huo­li­mat­ta Ok­ras­sa käy­mi­nen oli ilah­dut­ta­vaa, ta­pah­tu­ma tun­tuu vain kas­va­van vuo­si vuo­del­ta. Nyt eh­din jopa oi­ke­as­ti kat­se­le­maan ym­pä­ril­le­ni, kun ei ol­lut omia eläi­miä hoi­det­ta­va­na. Ok­ra on mi­nul­le nos­tal­gi­an paik­ka, sil­lä ky­sei­nen näyt­te­ly vuon­na 2008 oli de­byyt­ti­ni kar­ja­näyt­te­ly­jen sa­ral­la. Sii­tä jäi in­to, vaik­ka em­me sil­loin hie­ho­ni kans­sa mai­net­ta niit­tä­neet­kään, ja sii­tä pi­tä­en olen joka vuo­si roik­ku­nut nau­dan rii­mus­sa ke­häs­sä jos­sain päin Suo­mea. Sik­si on mu­ka­va näh­dä, et­tä ta­pah­tu­ma on voi­mis­saan ja ve­tää vä­keä vuo­des­ta toi­seen, tuo­den maa­ta­lout­ta ja vil­je­li­jöi­den elä­mää ku­lut­ta­jien näh­tä­vil­le, ja sa­mal­la yh­dis­tä­en tuot­ta­jia ja eri­lai­sia fir­mo­ja ja yh­dis­tyk­siä.

Yh­den mie­les­tä­ni tär­ke­än sa­nan on­nis­tuin kui­ten­kin haas­tat­te­lus­sa sa­no­maan: op­ti­mis­mi. Vaik­ka leh­det toi­tot­ta­vat­kin ta­lous­vai­keuk­sia, by­rok­ra­ti­aa, tu­ki­mak­su­jen vii­väs­ty­mi­siä ja ti­lo­jen vä­he­ne­mis­tä jat­ka­jien puut­tees­sa, löy­tyy pin­nan al­ta kui­ten­kin toi­voa, maa­ta­lo­jen lap­sia ja pe­rus­kou­lun tai lu­ki­on jäl­keen alal­le ha­keu­tu­nei­ta nuo­ria, joil­la on pa­loa ja ener­gi­aa uu­dis­taa ja elä­vöit­tää maam­me ruu­an­tuo­tan­toa ja maa­seu­tua. Oli jo­ten­kin va­paut­ta­vaa pääs­tä jut­te­le­maan oman ikäis­ten ih­mis­ten kans­sa, joil­la oli sa­man­lai­sia aja­tuk­sia ja ta­voit­tei­ta kuin it­sel­lä, ja jot­ka ym­mär­si­vät leh­mä­jut­tu­ja (joil­la olen vuo­sia pii­nan­nut asi­as­ta kiin­nos­tu­mat­to­mia ys­tä­vi­ä­ni, pa­hoit­te­lut sii­tä!). Toi­von, et­tä tu­le­va syk­sy ja opin­to­jen al­ku tuo tul­les­saan enem­män täl­lai­sia kes­kus­te­lu­ja, ja et­tä kaik­kien in­to säi­lyy val­mis­tu­mi­sen jäl­keen­kin!