Blogi
Matti
 
Laine
Paavonpoika Tyrväältä, kuvaintekijä Kauttualta
24.5.2019 13.00

Maalarin mietteitä: Kaikenlaista on kokeiltu

Peukaloni ei juuri viherrä muuten kuin maalaushommissa. Ainoa puutarhakasvi, mitä olen menestyksellä kasvattanut, on voikukka. Kaikenlaista on kokeiltu varsinkin nuorempana, mutta sittemmin olen jättänyt viljelyhommat osaavammille. Kaikeksi onneksi Kauttuan ”harjun” tonttikin on sitä luokkaa kivikkoinen, että edes houkutusta ei synny.

Sota-aikoina voikukan juurista tehtiin kahvin korviketta. Se on vielä kokeilematta, vaikka materiaalia riittäisi.

Sota-aikoina voikukan juurista tehtiin kahvin korviketta. Se on vielä kokeilematta, vaikka materiaalia riittäisi.

Matti Laine

Ai­koi­naan ko­kei­lin jopa vii­ni­ry­pä­lei­den kas­va­tus­ta. Mei­kä­läi­sen kas­va­tus­hom­mat kui­vui­vat ka­saan ja tai­met muis­tut­ti­vat tal­veh­ti­vaa pe­la­kuu­ta. Ei se ry­pä­le­ko­kei­lu ihan ki­vil­le kui­ten­kaan men­nyt. Sain sii­tä ai­heen pa­ki­naan, jos­ta tuli enem­män pa­laut­tei­ta kuin mis­tään muus­ta vas­taa­vas­ta kir­joi­tuk­ses­ta­ni. Ny­ky­ai­ka­na oli­si nas­taa teh­dä ai­hees­ta fa­ce­päi­vi­tyk­siä. Tot­ta kai ta­voit­tee­na oli­si mil­joo­na klik­kaus­ta.

Pi­hal­la­ni on pari ome­na­puu­ta, nuo­ru­kai­nen ja van­hus, jot­ka tuot­ta­vat vaih­te­le­vas­ti sa­toa. Pie­nem­män puun val­ke­at kuu­laat mais­tu­vat ma­keil­ta. Nii­tä tu­lee hy­vi­nä vuo­si­na run­saas­ti, vaik­ka jä­nik­set erää­nä tal­ve­na jär­si­vät puun mel­kein kan­nok­si. Sato ei ole tär­kein­tä, vaan ke­väi­nen ku­kois­tus. Val­toi­me­naan kuk­ki­vat ome­na­puut ovat ilo sil­mäl­le.

Pe­ru­naa toki olen kas­va­tel­lut jos­kus, mut­ta ny­ky­ään kuo­kin mie­luum­min kau­pan hyl­lyil­lä tai to­ri­myy­jien laa­reis­sa. On­han tämä alu­eem­me oi­ke­aa pe­ru­na­seu­tua, jo­ten sen suh­teen ei on­gel­mia ole. Hiek­ka­mai­den lem­pe­äs­sä läm­mös­sä kas­va­nut pot­tu on ke­sän herk­ku. Tal­vi­seen ruo­ka­va­li­oon voi­si pe­ru­naa enem­män­kin ot­taa. Tus­kin pää­sen suo­ma­lais­ten kes­ki­ar­voon, joka se­kin on ra­jus­ti pu­don­nut.

Pe­ru­naa syö­dään Suo­mes­sa noin 52 ki­loa asu­kas­ta koh­ti. Vie­lä 1960-lu­vul­la mää­rä oli yli sata ki­loa. Ko­to­na­ni sitä piti ol­la pöy­däs­sä joka päi­vä. Pe­ru­nan lob­ba­rit muis­tut­ta­vat, et­tä se si­säl­tää ar­vok­kai­ta ra­vin­tei­ta. Ka­lo­rei­ta on vain puo­let rii­sin vas­taa­vas­ta pai­no­mää­räs­tä.

Jo­kin ai­ka kir­joi­tet­tiin, et­tä ny­ky­lap­set ei­vät osai­si enää kuo­ria pe­ru­noi­ta. Sii­tä tuli mie­leen int­ti­ka­ve­ri­ni, joka oli­si kyl­lä osan­nut mut­ta ei ker­to­man­sa mu­kaan eh­ti­nyt kuo­ria pe­ru­noi­ta. Hä­nen nor­mi­an­nok­sen­sa oli seit­se­män isoa mol­luk­kaa, jot­ka piti siis naut­tia kuor­ten kera.

Hel­sin­gis­sä on ko­keil­tu hal­li- eli il­ma­pe­ru­noi­den kas­va­tus­ta. Voi­vat ne ol­la ihan kel­po ta­va­raa, vaik­ka on meil­lä vie­lä mai­ta ja man­tu­ja va­paa­na, jos tuo­tan­toa tar­vit­tai­siin li­sää. Il­mas­sa kas­va­mi­nen kui­ten­kin osoit­taa, et­tä kas­vi on vä­hään ”ty­ty­väi­nen” kuin en­ti­nen tyr­vää­läi­nen. Lii­al­li­nen ra­vin­to on sil­le jopa tur­mi­ok­si. Puu­tar­ha­mul­las­sa mu­hi­neet äm­pä­ri­pe­ru­na­ni kas­vat­ti­vat taan­noin met­rin var­ren ja her­neen­ko­koi­sia mu­ku­loi­ta. Se sii­tä in­no­vaa­ti­os­ta.

Pe­ru­na on muu­ten il­mas­to­ys­tä­väl­li­nen­kin, el­lei sitä len­nä­te­tä tän­ne kau­ko­mail­ta. Pe­ru­na­pus­sis­sa mai­nit­tiin, et­tä sa­dan gram­man an­nok­sen hii­li­ja­lan­jäl­ki on vain 16 gram­maa. Au­tol­la aja­mi­nen tuot­taa yli sata gram­maa ki­lo­met­ril­tä. Eli pop­si pe­ru­naa ja aja pyö­räl­lä.

Tämä oli ai­na­kin täl­lä erää vii­mei­nen verk­kob­log­gauk­se­ni. Kii­tän lu­ki­joi­ta, ta­paa­mi­siin toi­sil­la aree­noil­la.