Mauri Sulonen valmensi Raikun mestaruuteen 1985. Alasatakunta kertoi ratkaisupelistä aukeaman jutulla.
Jostain muistini syövereistä mieleen palasivat Euran Raikun lentopalloilijoiden kultaiset vuodet kaukaiselta 1980-luvulta. Silloin kentällä riehuivat tiinat, anitat, mervit ja marjutit. Jos euralaisten sakkiin osui joku raumalainen vieraspelaaja, se oli jo ihme.
Nyt liiga näyttää kovan erilaiselta. Laskeskelin että kärkipään joukkueissa ulkomailta rekrytoituja pelaajia on suunnilleen kolmannes. Voisiko ilman ulkomaalaisia edes pärjätä SM-tasolla? Tuskinpa, sillä kaikki ovat hankkineet vahvistuksia vierailta mailta. Jos Raiku lähtisi nostamaan joukkuetta jälleen huipulle, mitä se maksaisi ja mitä se muuten vaatisi?
Perinteitä Eurassa riittää, sillä Raiku voitti naisten liigassa peräti kolme Suomen mestaruutta. Vuosiluvut olivat 1984, 1985 ja 1999. Viimeisestäkin kultajuhlasta tulee siis kuluneeksi 20 vuotta. Paljon on vettä virrannut jopa kituliaassa Eurajoessa noiden kekkereiden jälkeen. Terävin kärki on hiipunut ainakin toistaiseksi, mutta ei se ole merkinnyt lajin kuolemaa paikkakunnalla. Sarjoissa on yhdeksän joukkuetta ja junioritoiminta laajaa, eikä liigapeleistäkään ole kulunut kuin vaivaiset viisi vuotta.
Yhä harvemmin menestyjäjoukkue kootaan nykyisin ns. omista joukoista. Voi jopa olla, että paikkakuntalaisia ei ole kentällä yhtään. Esimerkiksi naapurikaupungin Vampula-Huittinen on koko ajan panostanut sekä koti- että ulkomaalaisiin vahvistuksiin. Nyt viidennellä pelikaudellaan joukkue kärkkyy jo liigan kärkipaikkoja. Joukkueen riveissä pelaa myös Kiukaisista lähtöisin oleva Jenni Jantunen.
Aina ulkomaalaisten hankkiminen on pientä arpapeliä. Joskus komean meriittilistan omaava pelaaja voi paljastua jo parhaat kautensa pelanneeksi jäädyttelijäksi. Tai hän voi loukata itsensä ensimmäisessä ottelussa. Jos noppa kuitenkin näyttää kuutosta, haaviin voi osua varsinainen taituri, joka vetää väkeä katsomoihin ja junioreita harkkareihin. LP-Vampulan manageri on todennut, että koska seuran budjetti on keskiarvoa pienempi, rekrytoinnissa on oltava erittäin huolellinen. Onnistumisia on tullut ja ulkomaalaiset pelaajat on otettu innokkaasti vastaan.
Olet kyllä kova jätkä, mutta en minä änäriin halua lähteä.
Matti Laine
Mutta ei pelkillä hankinnoilla luoda menestystä. Tärkeää on joukkueen kotikentältä saama tuki. Että lehterit täyttyvät innokkaista katsojista ja joukkueen talous on turvattu. Tuossa Huittisten tv-pelissä kiinnitin huomiota myös siihen, että mainospaikoilla oli mukana hyvinkin pieniä yrityksiä. Jotta kaikki natsaisi kohdalleen on tehtävä valtavasti työtä, myös talkooaskareita.
Mitään rajoituksia ulkomaalaisten pelaajien määrään ei nykyisin lentopalloliigassa ole. Lähinnä kait rajat tulevat vastaan joukkueen rahapussia tarkasteltaessa. On myös huomattava, ettei pelaajaliikenne suinkaan ole yksisuuntaista. Lähiseudultakin on lähtenyt useita lentopalloilijoita ulkomaalaisiin sarjoihin. NHL on tietysti ihan omaa luokkaansa. Noin viisikymmentä suomalaisia pelaa tällä kaudella ”änärijoukkueissa”.
NHL on jokaisen kiekkoilevan pikkupojan iso haave. Ainakin melkein jokaisen. Työntelin takavuosina kelkalla yhtä pikkunaskalia kiekkokentältä kotia kohti. Isot pojat olivat kehuneet, että hänen taidoillaan ihan rapakon taakse voisi edetä. Noin viisivuotias kuitenkin pohdiskeli: Ei kai sinne änhooällään ole pakko mennä, kun en halua kotoa lähteä.