Monen nuoren elämä on yhä helvettiä kouluissa ympäri maata. Omien 20 vuoden takaisten kokemusteni perusteella uskallan väittää, että suuri osa koulukiusaamisesta jää pimentoon. Kiusaajat ovat mestareita kätkemään toimintansa, ja yhtä taitavia taitavat usein olla kiusatut kätkemään tapahtumat kotona. On helpompi purra hammasta, vetäytyä kuoreensa ja laskea päiviä peruskoulun päättymiseen.
Kiusaamisen uhreiksi voivat mielivaltaisesti päätyä "väärässä" paikassa asuvat, "vääriä" vaatteita käyttävät, "liian hyvin" koulussa menestyvät, lihavat, laihat, pitkät ja lyhyet – listaa voisi jatkaa loputtomiin. Yleensä ei tarvita mitään erityistä syytä. Harvoilla oppilailla on rohkeutta puolustaa kiusattuja. Pelkonahan aina on, että joutuu itse silmätikuksi.
Opettajille kiusaamiseen tarttuminen ei varmasti myöskään ole aina helppoa: työ on usein stressaavaa, ja silmät pitäisi olla selässäkin. Kiusaaminen on myös siirtynyt osin verkkoon, mikä tekee havaitsemisesta vaikeampaa. Joskus voi olla niinkin, että on helpompi sulkea silmät, kuin tarttua vaikealta tuntuvaan aiheeseen. Kiva koulu -ohjelmaan liittyminen ei kuitenkaan automaattisesti tee koulusta kivaa, vaan kiusaamiseen on tartuttava kouluarjessa joka päivä.
Euran ja Säkylän kouluissa tapahtuvasta koulukiusaamisesta tiedän vain sen, että tilastot eivät ole mairittelevia. THL:n vuonna 2019 tekemän kouluterveyskyselyn perusteella säkyläläisistä 8.–9.-luokkalaisista pojista 13,3 prosenttia koki kiusaamista vähintään kerran viikossa ja tytöistä 9,4 prosenttia. Eurassa vastaavat luvut ovat 8,7 ja 5,2. Säkylässä vähintään kerran viikossa kiusattujen 8.–9.-luokkalaisten tyttöjen ja poikien yhteenlaskettu prosentti on 11, ja sillä otetaan yhdeksäs sija Suomen kuntien välisessä vertailussa.
Tilastojen taakse kätkeytyvät oikeat ihmiset, eikä heillä kaikilla ole kivaa – ainakaan koulussa.