Päivät ovat nyt utuisen harmaita ja illan hämärryttyä näkyvyys laskee nollaan: musta ja märkä asfaltti imee katuvalojen loisteen sisäänsä ja vastaantulevien autojen valokiilat häikäisevät tihkusateessa. Jalankulkijat näkyvät autoilijoille varjoina ja häivähdyksinä näkökentän laidalla – jos näkyvät lainkaan. Auton ratissa sitä aina ihmettelee: millainen typerys lähtee ulkoilemaan marraskuun pimeyteen ilman asianmukaisia heijastimia?

Päi­vi­tel­ty­ä­ni asi­aa ko­to­na ja töis­sä läh­din seu­raa­va­na il­ta­na juok­su­len­kil­le. Puo­li­mat­kas­sa ta­ju­sin, et­tä hei­jas­ti­met jäi­vät hat­tu­hyl­lyl­le ja ai­noa, mitä mi­nus­ta eh­kä nä­kyi, oli­vat sa­de­pi­sa­rois­ta kiil­tä­vät sil­mä­la­sit.

Vas­taan­tu­le­vat kä­ve­li­jät ja koi­ra­nul­koi­lut­ta­jat oli­vat kuin Lii­ken­ne­tur­van mai­nok­ses­ta: hei­jas­tin­lii­vit ja -val­jaat lois­ti­vat pi­me­äs­sä. No­lot­ti niin pal­jon, et­tä teki mie­li loik­kia pii­loon sy­vem­mäl­le var­joi­hin.

Hä­pe­ää li­sä­si tie­to sii­tä, et­tei tämä ol­lut en­sim­mäi­nen ker­ta, kun tört­töi­len pi­me­äs­sä: hi­han ym­pä­ri kie­tais­ta­vat hei­jas­tin­nau­hat unoh­tu­vat lii­an usein hat­tu­hyl­lyl­le, vää­rän ta­kin hi­haan tai min­ne mil­loin­kin, ja ta­kin lie­pees­sä roik­ku­vat hei­jas­ti­met on­nis­tun ai­na huk­kaa­maan jon­ne­kin. Hei­jas­tin­lii­viä en ole omis­ta­nut kos­kaan.

Tie­dän kyl­lä hy­vin, et­tä nä­ky­vyy­teen kan­nat­taa pa­nos­taa: hei­jas­ti­mien kans­sa näyn au­toi­li­joil­le seit­se­män ker­taa pa­rem­min kuin il­man nii­tä ja py­syn to­den­nä­köi­sem­min elos­sa: on­net­to­muus­tie­toins­ti­tuut­ti tut­ki vuo­si­na 2014–2016 pi­me­än ja hä­mä­rän ai­kaan lii­ken­tees­sä sat­tu­nei­ta ja­lan­kul­ki­joi­den kuo­le­man­ta­pauk­sia, jois­sa ei käy­tet­ty hei­jas­tin­ta ja ar­vi­oi, et­tä vii­de­so­sa niis­tä oli­si voi­tu vält­tää hei­jas­ti­men avul­la.

Li­säk­si hei­jas­ti­men käyt­tö­pak­ko pi­me­äl­lä on kir­jat­tu tie­lii­ken­ne­la­kiin, vaik­kei käyt­tä­mät­tä jät­tä­mi­ses­tä ja­el­la­kaan sak­ko­ja.

Kai­kes­ta täs­tä huo­li­mat­ta al­le puo­let suo­ma­lai­sis­ta ai­kui­sis­ta käyt­tää hei­jas­tin­ta sään­nöl­li­ses­ti pi­me­än ai­kaan. Muis­tu­tus siis it­sel­le­ni ja kal­tai­sil­le­ni: skarp­paa vä­hän!

Oman ryh­dis­täy­ty­mi­se­ni aloi­tin os­ta­mal­la hei­jas­tin­lii­vin tu­le­via juok­su­lenk­ke­jä var­ten.