Suomalaisten ulkomaanmatkailu elpyi viime vuonna, kun koronarajoituksia höllennettiin. Samalla kävijämäärät monissa kotimaan kohteissa lässähtivät. Itselleni kotimaanmatkailuvaihde jäi päälle: teimme kesäretkemme Turun saaristoon, jossa poljimme pienen rengasreitin Naantalista Paraisille. Taapero matkusti pyöräperäkärryssä mukana, ja matka oli elämys, vaikka vanhemmilla hiki välillä virtasikin.
Ymmärrän ihmisiä, jotka haluavat lyhyellä lomallaan tehdä täydellisen irtioton arjesta ja matkustaa sinne, missä pippuri kasvaa. Itse en kuitenkaan halua tuhlata Suomen suvesta sekuntiakaan – huolimatta sen arvaamattomuudesta. Ensi kesän kohdetta emme ole vielä päättäneet, mutta johtoajatus voisi olla suurimpien teiden välttely: kun ajelee satasta isojen kaupunkien välille vedettyjä viivasuoria valtateitä, keskellä joutavia pusikoita, on siitä elämyksellisyys kaukana. Samalla jäävät kokematta monet pikkupaikkakunnat ja niiden välillä mutkittelevat tiet mahdollisine luonto- ja historiakohteineen, kesäkahviloineen, uimarantoineen ja pihakirppiksineen.
Suomi on siitä hieno maa, että täällä on ainakin luonnonystävälle monenlaista koettavaa: on merenrantaa ja saaristoa, tuhansia järviä, hiekkarantoja, peltolakeuksia, vaaramaisemia, tuntureita ja 41 kansallispuistoa sekä lukematon määrä muita luontokohteita. Kulttuuria ja historiaakin löytyy moneen lähtöön, kun sitä vain osaa etsiä ja arvostaa. Myös Pyhäjärviseudulla on monenlaista nähtävää. Ongelmana vain on, miten se saadaan muidenkin tietoon. Eurassa on panostettu viime aikoina kiitettävästi erityisesti Ruukinpuiston markkinointiin. Matkakohdetta valittaessa kiinnostaa kuitenkin myös ympäryskuntien tarjonta, minkä vuoksi markkinointia kannattaisi tehdä jälleen enemmän kuntien yhteistyönä.
Kaikki harvinainen ja eksoottinen tuntuu usein hienolta ja lähellä oleva arkiselta, mitättömältäkin. Muistelen monesti muutaman vuoden takaista matkaamme Sloveniaan, jossa paikallinen oppaamme esitteli meille huikaisevan kauniita vuoristomaisemia turkoosinkirkkaine jokineen. Päivän päätteeksi hän näytti meille oman suosikkiluontokohteensa. Se oli erään vuoren rinteellä kasvanut aivan tavallisen näköinen kuusimetsä. Lisäksi hän ehdotti vierailua paikallisen harvinaisuuden, suon, luokse.
Kutsuimme hänet Suomeen.