Tämä onkin viimeinen blogiteksti tällä erää Alasatakuntaan. Blogin aloitin syksyn alussa 2020, kun olin juuri muuttanut maalle Yläneelle. On ollut ilo jakaa maalaiselämän ensi askelia kanssanne.

Kah­des­sa vuo­des­sa olen omak­su­nut maa­lai­si­den­ti­tee­tin. Ra­kas­tan pien­tä ta­lo­am­me, pi­ha­sau­naa ja etuo­vel­ta avau­tu­vaa luon­toa. Osak­si luon­toa sitä ih­mi­nen maal­la su­lau­tuu­kin, kos­ka op­pii ar­vos­ta­maan enem­män Suo­men vuo­de­nai­ko­ja ja luon­non kier­to­kul­kua. Var­sin­kin il­man juok­se­vaa vet­tä op­pii ar­vos­ta­maan puh­das­ta vet­tä ja vie­mä­ri­jär­jes­tel­miä. Van­han ta­lon emän­tä­nä elä­mää­ni ovat tul­leet re­mon­toin­ti, lin­tu­bon­gai­lu, ku­to­mi­nen, puu­tar­ha­puu­hat… Van­ha talo on tuo­nut mu­ka­naan ihan eri­lai­sen vieh­ty­myk­sen van­haan, van­hoi­hin ta­loi­hin, his­to­ri­aan ja myös kä­si­työ­läi­syy­teen.

Maa­lai­se­lä­mä on ol­lut pit­käl­ti odo­tus­ten mu­kais­ta. Toki, vie­lä ei voi an­taa kai­ken­kat­ta­vaa vas­taus­ta, sil­lä olen osan ajas­ta asu­nut Fors­sas­sa ke­ra­miik­kaa opis­kel­len. Tä­nään oli­kin vii­mei­nen kou­lu­päi­vä, jo­ten täs­tä edes­päin saan asua myös ar­ke­na ko­to­na. Mi­nus­ta tu­lee 100% ylä­ne­läi­nen ja pöy­ty­ä­läi­nen. Il­mas­sa on­kin muu­tok­sen tuul­ta, odo­tus­ta ja jän­ni­tys­tä.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Yläneenjokea ihastelemassa.

Joonas Puttonen

Tar­koi­tuk­se­na mi­nul­la on re­mon­toi­da sa­vi­pa­ja ti­lal­lem­me ja jat­kaa Ke­ra­miik­ka­ra­di­on eli ke­ra­miik­ka­pod­cas­tin te­ke­mis­tä. Myös kir­joi­tus­hom­mat py­sy­vät työ­ka­lu­pa­kis­sa mu­ka­na. Mie­len­kiin­nol­la odo­tan, mil­tä tun­tuu elää pää­toi­mi­se­na yrit­tä­jä­nä maa­seu­dul­la. Ai­na­kin hy­viä esi­merk­ke­jä löy­tyy omal­ta ky­läl­tä ja se on upe­aa ja ins­pi­roi­vaa.

Ky­lil­lä ja kun­nal­la on var­mas­ti vie­lä pal­jon tar­jot­ta­vaa ja tu­tus­tut­ta­vaa, mis­tä en edes vie­lä tie­dä. Saa­tik­ka sit­ten vie­lä, kun li­sää yh­tä­löön lä­hi­kun­nat. Vain muu­ta­mia jut­tu­ja mai­ni­tak­se­ni on mah­ta­vaa, et­tä Ylä­neel­tä löy­tyy oma kir­jas­to, rau­ta­kaup­pa, tori, kä­si­työ­läis­puo­te­ja, ha­pan­juu­ri­lei­po­mo ja lis­ta jat­kuu. Kai­da­no­jan kar­ta­nol­la on syö­ty lois­ta­vaa ruo­kaa ja Lyst­met­täs­sä kat­sot­tu ke­sä­te­at­te­ria. Vie­lä kun kes­ki­vii­kon avan­toi­hin sit­ten en­si vuon­na pää­si­si!

Tal­ves­ta pu­hee­nol­len, on­han se pit­kä. Se on pit­kä niin maa­seu­dul­la kuin kau­pun­gis­sa­kin. Sen asi­an muut­tai­sin kyl­lä, jos voi­sin. Ener­gi­an nous­sut hin­ta on myös aja­nut mo­nia ah­taal­le. Eli ei maa­seu­dun elo­kaan ai­van pelk­kää hat­ta­raa ole. Ko­kei­lin maa­seu­dun poi­kit­tais­lii­ken­teen toi­mi­vuut­ta lif­ta­ten vii­me vii­kol­la ja sa­no­taan, et­tä pe­ril­le pää­sin, mut­ta kel­loa ei kan­na­ta pi­tää ran­tees­sa, ha­haa. Toi­voi­sin, et­tä sai­sim­me kimp­pa­kyy­dit toi­mi­maan esi­mer­kik­si Tu­run suun­taan. Sii­tä hyö­tyi­si jo­kai­nen ja ym­pä­ris­tö­kin.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Talvi on kaunis, mutta pitkä.

Ilona Häsänen

Oi­kein jän­nit­tää ja kut­kut­taa, kun mie­tin yli­pään­sä maa­seu­dun tu­le­vai­suut­ta. Ai­na­kin it­se koen, et­tä mei­dän luo­vien alo­jen ih­mis­ten on otet­ta­va maa­seu­dun rau­has­ta ja sen luo­mis­ta mah­dol­li­suuk­sis­ta kaik­ki ir­ti ja ja­et­ta­va sitä muil­le. Mie­len­kiin­nol­la odo­tan, min­kä­lais­ta luo­vaa elä­mys­mat­kai­lua Ylä­neel­lä vuon­na 2032 har­ras­te­taan­kaan.

Kii­tos Ala­sa­ta­kun­nal­le täs­tä blo­gi­mah­dol­li­suu­des­ta ja kii­tos kai­kil­le lu­ki­joil­le. Au­rin­kois­ta ke­sää ja tör­mäil­lään ky­lil­lä!

Katse kohti kesää ja uusia tuulia!

Oskari Häsänen