”Meidän eka talvi täällä, ja heti tämne kunnon talvi!” Muistan kun Putu huudahti tämän isojen lumikinosten muodostuessa maillemme.

Ja se oli tot­ta, niin upei­ta ki­nok­sia, kuu­ran­kuk­kia ja kim­mel­lys­tä ym­pä­ril­lä. Tääl­lä maal­la tun­tuu, et­tä olem­me pääs­seet taas mu­kaan vuo­de­nai­ko­jen kier­toon. Kun asuim­me ker­ros­ta­los­sa, ei juu­ri tar­vin­nut vuo­de­na­jas­ta vä­lit­tää, sil­lä ai­na riit­ti va­loa ja läm­pöä il­man sen suu­rem­paa työ­tä. Tääl­lä taas, kun il­ma kyl­me­nee, on ai­ka ha­kea kla­pe­ja puu­lii­te­ris­tä, lait­taa kynt­ti­löi­hin liek­kiä ja tii­vis­tää ik­ku­nat tei­pil­lä. Noh, kyl­lä meil­le­kin sen­tään säh­kö tu­lee torp­paan, jo­ten va­lo­ja saa pääl­le, mut­ta tääl­lä on kyl­lä tul­lut pol­tet­tua enem­män kynt­ti­löi­tä kuin muu­ta­ma­na vii­me vuon­na yh­teen­sä.

Talvista maisemaa tontillamme.

Kynttilöitä on tullut poltettua.

Ilona Häsänen

Tal­ven­tu­lo vai­kut­taa myös mo­neen muu­hun asi­aan ta­los­sa van­has­sa asu­es­sa. Meil­le­hän ei tule juok­se­vaa vet­tä, jo­ten vaik­ka ke­säl­lä saa­tiin­kin vesi kai­vol­ta pi­ha­sau­nal­le pai­ne­ve­si­au­to­maa­til­la, niin tal­vel­la se ei on­nis­tu. Olem­me­kin pääs­seet to­si­toi­miin kai­von kans­sa eli van­hal­la kun­non äm­pä­ri ja naru -tek­nii­kal­la nos­tam­me kai­vos­ta ve­det. Ekaa ker­taa tätä teh­des­sä al­koi ko­vas­ti nau­rat­taa, kun hom­ma tun­tui vä­hän ab­sur­dil­ta. Kos­ka vet­tä ei tule, ei meil­lä myös­kään ole si­sä­ves­saa, jo­ten tal­vel­la ul­ko­huus­sin käyt­tö­kin on uu­sis­sa sfää­reis­sä. Huus­sin ik­ku­nan kuu­ran­ku­kat ker­to­ne­vat jo­tain läm­pö­ti­las­ta.

Kaivosta saadaan vettä ämpärillä.

Ilona Häsänen

Kuurankukkia huussin ikkunassa.

Ilona Häsänen

Olem­me löy­tä­neet na­ve­tas­ta mo­nen­lais­ta vä­li­net­tä, joi­ta olem­me hyö­dyn­tä­neet ku­ten lu­mi­ko­laa, hie­koi­tu­säm­pä­rei­tä ja la­pi­oi­ta. Pak­ko kyl­lä myön­tää, et­tä os­tim­me myös ny­ky­ai­kai­sem­man lu­mi­ko­lan, sil­lä van­ha kola pai­noi it­ses­sään il­man lun­ta­kin ton­nin. No ei ihan, mut­ta mel­kein. Kai­voim­me myös hie­man pö­lyt­ty­neet van­hat pui­set suk­set ja pis­tim­me hiih­tä­en. Van­hat kel­kat pää­si­vät myös mä­ki­tes­tiin.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Vanhat sukset ja kelkka laitettiin testiin.

Joonas Puttonen

Mei­dän tal­veem­me on kuu­lu­nut myös pui­den kaa­toa ja niis­tä lank­ku­jen sa­haa­mis­ta. Saa­daan sa­mal­la vä­hän li­sää polt­to­pui­ta jat­koa var­ten. Nii­tä­hän me­nee, var­sin­kin kun lei­vi­nuu­nis­sa tai­o­taan usein mais­tu­via piz­zo­ja. Pe­sey­dym­me pi­ha­sau­nas­sa, jo­ten sau­nan ja pa­dan läm­mit­tä­mi­seen me­nee myös pal­jon pui­ta. Hy­vät löy­lyt on saa­ta­va, jot­ta us­kal­taa men­nä han­keen te­ke­mään lu­mien­ke­lei­tä. Vie­lä ei ol­la Ylä­neen­jo­keen us­kal­let­tu avan­toon. Tun­nel­ma­va­lais­tuk­sek­si ol­laan pi­hal­le teh­ty jää­lyh­ty­jä.

Putu sahaamassa lankkuja.

Ilona Häsänen

Jäälyhty.

Ilona Häsänen

Talven ensimmäinen lumiukko.

Ilona Häsänen

Pa­ras­ta on ol­lut tut­kail­la luon­non elä­mää tal­vel­la. Ni­mit­täin eläin­ten ja­lan­jäl­kiä on nä­ky­nyt mo­nen­lai­sia. Yl­lä­tyk­sek­sem­me näim­me Ylä­neen­jo­en ran­nas­sa sau­kon (!) ja sen jäl­keen olem­me­kin men­neet kä­ve­lyl­le sa­maan paik­kaan, jos­ko hän vie­lä joku ker­ta näyt­täy­tyi­si meil­le uu­del­leen. Näim­me myös leh­to­pöl­lön, jon­ka jo ni­me­sim­me Lei­lak­si ja Putu ra­ken­si hä­nel­le leh­to­pöl­lö­pön­tön, jon­ka hän toi­vot­ta­vas­ti hy­väk­syi­si uu­dek­si ko­dik­seen.

Putu saukkoa odottamassa.

Ilona Häsänen

Leila Lehtopöllön uusi koti, toivottavasti.

Ilona Häsänen

Tämä tal­vi tul­laan var­mas­ti muis­ta­maan koko lo­pun ikääm­me. Mi­tä­kö­hän se vie­lä meil­le tar­jo­aa­kaan?