Hyvää Kortin­pe­luu­päivää! Kyllä, sellainenkin on keksitty ja sitä vietetään 28.12. Aihe sattuu olemaan itselleni ajankohtainen, sillä korttipakka ja joulu kuuluu meidän perheessämme yhteen. ”Shanghaita vai Canastaa”, kuului usein.

Ra­kas­tan kort­ti­pe­le­jä. Kort­ti­pak­ka on niin ne­ro­kas kek­sin­tö, sil­lä se ei vie ti­laa ja sen avul­la voi pe­la­ta tu­han­sia eri pe­le­jä. Tar­vi­taan vain 52 kort­tia, nel­jää maa­ta, 13 eri nu­me­roa ja pari jok­kaa. Okei, to­tuu­den ni­mis­sä, vä­lil­lä vi­haan­kin kort­ti­pe­le­jä. Se on sil­loin, kun tap­pi­o­put­ki ei vaan ota kään­ty­äk­seen ei­kä pak­ka an­na yh­tä­kään hy­vää kort­tia.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Tänä jou­lu­na pe­la­sim­me pal­jon Ca­nas­taa ja Shang­hai­ta. Van­hem­pa­ni ovat pe­lan­neet Ca­nas­taa jo mon­ta vuo­si­kym­men­tä ja nyt tie­toa on siir­ret­ty seu­raa­val­le su­ku­pol­vel­le. Shang­hain sään­nöt taas opin In­do­ne­si­as­sa vaih­to­ka­ve­ril­ta­ni. Kort­ti­pe­lit ovat kuin ta­ri­noi­ta, jot­ka siir­ty­vät ih­mi­sel­tä toi­sel­le. Vä­lil­lä sään­nöt muut­ta­vat muo­to­aan rik­ki­näi­sen pu­he­li­men ta­voin. Pe­li­kor­teil­la voi pe­la­ta yh­des­sä, vaik­ka ei oli­si edes oi­kein yh­teis­tä kiel­tä. Pe­li­kor­teil­la voi pe­la­ta yk­sin tai yh­des­sä ja yk­sin tai tii­meit­täin.

Kort­ti­pe­leis­sä vä­lil­lä tun­teet saa­vat val­lan ja kil­pai­lu­viet­ti vie men­nes­sään. Vä­lil­lä sitä ol­laan huo­no­ja hä­vi­ä­jiä ja vä­lil­lä hy­viä voit­ta­jia. Vä­lil­lä pe­lis­sä on silk­kaa tuu­ria ja vä­lil­lä puh­das­ta tai­toa. Vä­lil­lä sitä pe­la­taan oi­kein ra­has­ta. Kort­ti­pe­lit nos­ta­vat pin­taan myös nos­tal­gi­sia tun­tei­ta. Pap­pa­ni pe­la­si pa­si­ans­sia pal­jon. Muis­tan yh­den kort­ti­pa­kan elä­väs­ti, kos­ka se oli niin ku­lu­nut, et­tei nu­me­rois­ta enää oi­kein saa­nut sel­vää. Iha­nia muis­to­ja tu­lee mie­leen myös pa­rin vuo­den ta­kaa, kun mum­mi­ni kans­sa pe­la­sin vie­lä Mus­taa Mai­jaa in­ter­val­li­hoi­dos­sa. Kor­tit piti ai­na ol­la mu­ka­na. Ja jos nos­tal­gi­as­ta pu­hu­taan, niin muis­tan pe­lan­nee­ni pie­ne­nä lap­se­na Si­kaa ja on­han sitä sit­ten myö­hem­min kor­teil­la pe­lat­tu juo­ma­pe­le­jä­kin. Kor­tit tai­pu­vat mo­neen.

Kort­ti­pa­kois­sa nä­kyy ajan pa­ti­na. Jos­kus yh­des­tä ku­lu­nees­ta kul­mas­ta jo tun­nis­taa kor­tin. Kort­ti­pak­ko­ja on niin pal­jon eri­lai­sia, et­tä nii­tä voi ke­räil­lä. Vä­lil­lä pe­la­taan per­hos­pa­kal­la, vä­lil­lä van­hoil­la kun­non Viik­ka­ri-kor­teil­la. Kort­ti­pak­ko­ja tuo­daan tu­li­ai­sik­si, han­ki­taan mat­ka­muis­toik­si tai os­te­taan he­rä­te­os­tok­se­na pit­käl­le ju­na­mat­kal­le.

Kort­tia pe­la­tes­sa vä­lil­lä kes­kus­te­lus­ta nou­see esiin kum­mal­li­sia sa­no­ja: yli­me­no­pak­ko, maa­pak­ko, valt­ti, apu­kort­ti jne. Kort­ti­pe­li­sa­nas­tos­sa ei vä­lil­lä pysy mu­ka­na ol­len­kaan. Uu­sien pe­lien op­pi­mi­nen on kyl­lä mie­les­tä­ni ai­van mah­ta­vaa. Re­per­tu­aa­ris­sa ei kos­kaan voi ol­la lii­kaa pe­le­jä. Ai­nut har­mit­ta­va jut­tu kort­ti­pe­leis­sä on se, et­tä moni peli vaa­tii isom­man seu­ru­een toi­mi­ak­seen hy­vin.

Löy­sin­pä in­ter­ne­tin syö­ve­reis­tä kort­ti­pe­lien oh­jei­den li­säk­si ai­ka mää­rän se­koi­tus­vink­ke­jä­kin. Muis­tan kun vim­mal­la opet­te­lin ”plä­räys­tä” eli as­tet­ta pa­rem­paa se­koi­tus­tek­niik­kaa. On­nis­tu­mi­nen oli mah­ta­vaa. Tänä vuon­na uu­tuu­te­na kuu­lin uu­tuu­te­na pe­li­kort­tien se­koit­ta­jas­ta. On­pa tä­hän­kin lai­te kek­sit­ty, haus­kaa!

Nyt kä­det syy­hy­ä­vät, et­tä pää­si­si jo pe­laa­maan. Oli­si­ko se sit­ten täl­lä ker­taa Ris­ti­seis­kaa, Ka­si­noa, Viit­tä­sa­taa vai­ko sit­ten Seis­kaa? Jos siel­lä­kin jo kort­ti­pak­ka polt­taa, niin mu­ka­via kor­tin­pe­luu­het­kiä sin­ne­kin!