Toimittajalta
Esa
 
Viippola
esa.viippola@alasatakunta.fi
25.11.2016 8.00

Joulu tulee taas, en ole valmis

Taas tässä kävi näin. Pukit hyppelevät, juoksevat ja ilkamoivat turuilla ja toreilla, joululaulut soivat joka kaupassa ja valoporot valaisevat sateenpieksemää marraskuista valtatien vartta. Ja minä elän vasta syksyä.

Ei sil­le mi­tään mah­da, vih­reä nur­mik­ko ja jou­lu­puk­ki ei­vät mil­lään mei­naa so­pia mi­nun jou­luu­ni. En är­syyn­ny jou­lu­lau­luis­ta, en­kä naa­pu­rin kai­kis­sa sa­teen­kaa­ren vä­reis­sä välk­ky­vis­tä jou­lu­va­lois­ta. Omat pi­ha­va­lo­ni tär­ve­lin vii­me vuon­na rän­tä­sa­tees­sa ja uu­det ovat vie­lä os­ta­mat­ta, muu­ten oli­si va­lo­tai­det­ta jo pi­hal­la mi­nul­la­kin. Mus­ta maa mi­nua sen si­jaan nyp­pii.

En us­kal­la edes kat­soa jou­lun sää­en­nus­tuk­sia ja etu­kä­teen miel­tä­ni pa­hoit­taa. Ei­pä en­nus­tuk­sil­la toi­saal­ta mer­ki­tys­tä­kään vie­lä ole, vaik­ka koh­ta var­maan­kin saam­me il­ta­päi­vä­leh­tiin re­aa­li­ai­kai­sen seu­ran­nan val­koi­sen jou­lun to­den­nä­köi­syy­des­tä. Osu­ma­tark­kuus sel­lai­sel­la on vain pii­run ver­ran huo­nom­pi kuin vii­me­ai­kai­sis­sa vaa­li­gal­lu­peis­sa.

Ajat muut­tu­vat, mies sii­nä rim­pui­lee par­haan­sa teh­den mu­ka­na. Kun luon­to ei tar­joa jou­lun tai­kaa, pi­tää se teh­dä it­se.

Luk­kiu­dun si­säl­le, pa­nen ver­hot kiin­ni. As­kar­te­len val­koi­ses­ta pa­pe­ris­ta lu­mi­hiu­ta­lei­ta ja pei­tän niil­lä kaik­ki sei­nät. Kynt­ti­löi­tä pöy­däl­le – led-va­loil­la tiet­ty, pi­tää muis­taa pa­lo­tur­val­li­suus – ki­mal­ta­via köyn­nök­siä oven­kar­mei­hin. Riit­tää sii­nä puu­haa lap­sil­le­kin. Ei hä­ti­köi­dä, ei pa­ni­koi­da. Teh­dään yh­des­sä jou­lu, jota ei rän­tä- tai ve­si­kuu­ro pää­se mil­lään pi­laa­maan.

Jou­lu on mi­nul­le pe­rin­tei­ses­ti per­heen juh­la. Aat­to­na eh­kä vie­lä jo­tain pien­tä puu­ha­taan, mut­ta sit­ten rau­hoi­tu­taan rak­kai­den kans­sa glö­gin ja lah­jo­jen ää­rel­le.

Kuu­luu jou­luun myös se toi­vo ja tai­ka­kin. Kyl­lä vii­meis­tään aat­to­na pi­tää muu­ta­man ker­ran ver­hon vä­lis­tä kur­ka­ta pi­hal­le, et­tä jos­ko se sit­ten­kin oli­si lumi juh­lan kruu­nan­nut.

Niin jos käy, lu­paan ol­la en­sim­mäi­se­nä pi­hal­la lu­mi­so­ta­sil­la.