Tiedän minulle sujuvimmat reitit, ja parhaat pysähdyspaikat osaan luetella ulkomuistista. Tai siis tiesin ja osasin, ennen kuin pandemia pani kaiken sekaisin.
Koronaviruksen ja rajoitusten tultua arkeen on aiempi suurin piirtein säännöllinen matkailu vaihtunut satunnaisiin ja hyvin suunniteltuihin pyrähdyksiin pohjoiseen. Reitti on jotakuinkin sama, mutta kaikki muu on uutta.
Ennen oli Kurikan (minulle aina Jalasjärven) Juustoportilla leipäjuustoa ja lakkaa (hillaa), nyt korkeintaan nostan jalkaa kaasulta peltipoliisin kohdalla. Parkkipaikka on täysi niin kuin ennenkin, mutta nyt autorivi aiheuttaa sen, että näen mielessäni rakennuksen ympärillä vihreää usvaa ja koronavirusta levittäviä tuomionpäivän kärpäsiä. Hyi olkoon.
Ennen oli ajaminen pohjoiseen mukava päivän reissu, nyt mennään vessahätäinen tuskanhiki otsaa ja selkärankaa pitkin valuen niin pitkälle kuin ennen pysähdystä suinkin pääsee. Perheen yhteinen lepohetki tulee näppärästi p-paikalla puskapissalla.
Jo toista kevättä jatkuva uusi epänormaali vaikuttaa tietysti myös reissuihin varautumiseen. Ennen eväitä ei juuri pakattu, nyt matkalle tehdään täysi kattaus huoneenlämpöä kestäviä eväitä täältä Ouluun saakka. Epätieteellisesti arvioisin, että tämä on lisännyt kasvisten ja hedelmien osuutta matkapäivien muonalistalla – maailmaa uhkaava koronavirus on siis parantanut ruokaympyräni koostumusta. Huraa.
Aina ei kuitenkaan jaksa omenalohkojen voimalla koko matkaa. Tämä satunnainen pitkänmatkalainen antaa ison yläpeukun kaikille eri toimijoille, joilla jo oli tai joille korona-ajan myötä on tullut mahdollisuus ruuan mobiiliin ennakkotilaamiseen. Pihviä (kana- tai kasvis-) puhelimella – kätevää!
Näillä mennään nyt, mutta muutoksesta on jo toiveita. Mikäli hallituksen koronavaunu menee kaavaillusti maaliin, loppukesästä pysähdyn Jalasjärvellä syömään hillajuustoni tuplana. Sitten teen ainakin yhden reissun junalla – sen mukavampaa ei matkustaminen voi ollakaan.