Nuorena poikana Oulussa minulla oli hauska liikuntaharrastus. Kuljin pyörällä eri kaupunginosia ristiin rastiin, aina eri reittiä. En ollut menossa minnekään, joten kiirettä ei ollut. Tärkeintä oli oivaltamisen ilo.
Aha, täältäkin pääsee tänne, oho, tuossapa on kaunis piha.
Varttuneemmalla iällä olen oivaltamisen tarvetta toteuttanut monin tavoin. Erinomaisen hyvä konsti siinä on ollut valitsemani ammatti. Toimittaja pääsee paikkoihin, joissa ei muuten tulisi käytyä. Joskus sellaisiinkin paikkoihin, joihin ei muuten pääsisi lainkaan. Toimittajana myös tapaa ihmisiä, joiden kanssa ei muuten välttämättä olisi missään tekemisissä.
Tarinat ihmisten ja paikkojen takana antavat parhaat oivallukset. En puhu pelkästään historiasta, joka sekin toki on mielenkiintoista, vaan siitä, mitä uutta voi vanhan perustan päälle rakentaa.
Kyliltä löytyy perinteitä, joiden soisi leviävän laajemmallekin. Ihmisillä on tarinoita, jotka inspiroivat muita. Välillä perusta on laho. ”Aina on näin tehty” on huonoin mahdollinen perustelu millekään. Vanhojen tapojen ravistelemisen tarpeen huomaaminen on oivallus sekin.
Toimittaja välittää oivalluksia lukijoille, mutta itsekin saa ja kannattaa olla aktiivinen. Kävelkää, autoilkaa, ottakaa selvää. Uusia ajatuksia löytyy varmasti.
Nykyinen työmaani on varsin kaukana maisemista, joita lapsuusvuosina katselin ja tutkin. Muutaman oivalluksen olen jo Euran keskustasta ehtinyt saada:
Kaduilla näkyy elämää, lastenrattaita työntävistä vanhemmista eläkeläisiin. Usein kasvoilla on ollut ainakin hiukan iloisen suuntaan kallellaan oleva ilme. Ehkä syynä on se, että täällä tuntuu aina paistavan aurinko.
Senkin olen huomannut, että autot pysähtyvät suojatien eteen. Se on oikeasti iso asia ja kelpaisi vaikka kunnan markkinointivaltiksi.
Muut kylät ja keskustat odottavat vielä vuoroaan. Innokkaana odotan kaikkia niitä oivalluksia, joita edessä on. Vinkatkaa ihmeessä, saattaa hyvin olla että tulen tarinaanne kuuntelemaan.