Toimittajalta
Esa
 
Viippola
esa.viippola@alasatakunta.fi
22.3.2018 8.00

Vasara ja nauloja ja vähän muutakin

En ole kovin kummoinen remonttireiska. Jos alkaisin talon­ra­ken­nusp­ro­jektiin, olisi Leevi And The Leavingsin Vasara ja nauloja -kappale dokumentaarinen kuvaus projektin etenemisestä. Onneksi on koti jo olemassa, niin ei ole tarvetta talopiirustusten hankintaan.

Muu­ta­ma vuo­si sit­ten ko­ti­pi­han mar­ja­pen­sai­den rön­syi­le­vil­le ok­sil­le tar­vit­tiin tu­ki­ke­hik­ko­ja – tein it­se ja sääs­tin, ja kyl­lä ohi kul­ke­va naa­pu­ri ai­na­kin hy­väl­lä tah­dol­la tun­nis­taa nii­den tar­koi­tuk­sen. Pi­han on­nis­tu­nein nik­ka­roin­ti­ni jää puo­les­taan har­mil­li­ses­ti kat­seil­ta pii­loon: kom­pos­to­rin alus­tak­si ra­ken­ne­tus­sa lau­ta­ke­hi­kos­sa ei vii­den vuo­den jäl­keen­kään näy vä­sy­mi­sen merk­ke­jä.

Si­säl­lä ta­los­sa va­sa­raa ja nau­lo­ja on tar­vit­tu myös. On­nis­tu­mi­sen tun­ne on ai­na mel­koi­nen, kun saa huo­ne­ka­lun – yleen­sä ruot­sa­lai­sen – vai­mon kans­sa ka­sat­tua. Ja kun vaih­dan so­ke­ri­pa­laan va­lai­si­men, tun­nen it­se­ni lä­hes Jor­ma Pii­si­sen ve­roi­sek­si re­mon­toi­jak­si.

Tie­tys­ti vuok­ral­la asu­mi­nen oli­si joil­tain osin pal­jon hel­pom­paa. Sen tie­tää ta­lon vii­si­vuo­ti­as­kin: kun hil­jat­tain poh­dit­tiin huo­ne­jär­jes­te­ly­jen muut­ta­mis­ta, hän oli­si siir­tä­nyt kimp­sun­sa ja kamp­sun­sa olo­huo­nee­seen, mut­ta on­gel­mak­si muo­dos­tui oven puut­tu­mi­nen.

– Soi­te­taan ta­lon­mie­hel­le, tyt­tö eh­dot­ti.

Ih­me­tys oli mel­koi­nen, kun hä­nel­le kävi sel­väk­si, et­tä ta­lon­mie­hen kor­vi­ke sei­soi hä­nen edes­sään ja mi­nuun oli­si tyy­ty­mi­nen, mi­kä­li ovi­hom­mil­le on tar­vet­ta. Huo­nei­den vaih­to to­teu­tet­tiin sii­nä pääs­sä ta­loa, mis­sä ovet oli­vat val­miik­si pai­kal­laan.

Olo­huo­ne puo­les­taan jäi li­ki­main en­nal­leen. Yh­den ahaa-elä­myk­sen to­teu­tin sil­ti siel­lä­kin, kun tein ne­tis­sä nä­ke­mä­ni poh­jal­ta kis­so­jen kii­pei­ly­puul­le jat­koa sei­nään kiin­ni­te­tyil­lä van­han tie­to­ko­ne­pöy­dän pa­la­sil­la. Alus­ta­vat tar­ve­ai­ne­las­kel­mat näyt­ti­vät sel­vää sääs­töä, kun kau­pas­ta tar­vit­tiin vain hyl­lyn­kan­nat­ti­met ja muu­ta­ma ruu­vi. Kun tar­peet oli val­mis­tel­tu, oli tä­män re­mont­ti­reis­kan mie­li­kin kor­ke­al­la – kyl­lä au­rin­koi­set tal­vi­päi­vät ku­lu­maan saa näin ra­ken­nel­les­sa.

Vä­hän vi­no­ja­han kii­pei­ly­ta­sois­ta tie­tys­ti tuli, kun en va­tu­pas­sia edes omis­ta, mut­ta tä­hän päi­vään men­nes­sä kis­sat ei­vät ole ker­taa­kaan va­lit­ta­neet tä­hyi­ly­paik­kan­sa laa­dus­ta.