Suomen lentopallopiirejä ja muuta urheiluyleisöä ravisteli alkuvuodesta lappilaislähtöisen lentopalloilija Eveliina Rautiaisen ulostulo vakavasta sairaudestaan. Hän kertoi Facebook-tilillään, miten Hämeenlinnan Pallokerhossa pelatessaan viikottainen painokontrolli, muutaman kerran kaudessa tehdyt rasvaprosenttimittaukset sekä miesvalmennuksen asiattomat kommentit ajoivat parikymppisen, unelmaansa elävän ammattiurheilijan syömishäiriöön.
Tarinallaan hän halusi lisätä tietoisuutta siitä, mitä kehojen kommentointi ja jatkuva mittailu voivat pahimmillaan tehdä.
En itse lentopallon aktiivivuosinani yltänyt koskaan liigakentille, mutta Eveliinan tarina pisti silti tarkastelemaan noita vuosia eri silmin. Muistan yläasteikäisenä aluejoukkueleirityksillä punnitushuoneeseen kiemurrelleen nuorten lentopalloilijatyttöjen jonon. Nousun vaa’alle, miesvalmentajien yksittäiset, aika neutraalit, kommentit. Tilanne ei tuolloin muuten jäänyt kovin ahdistavana mieleen, mutta täysin turha, epämiellyttävä ja ongelmallinen se silti oli.
Muistan myös seuratovereitani, jotka olivat jo nuorina päässeet mukaan Liiga-Euran harjoitusrinkiin. Power Cup -leirin, jossa muiden availlessa pitkien pelipäivien päätteeksi herkkupussejaan osa laski, paljonko banaanista saa ”pisteitä”. Kovaa treenaavat nuoret laskivat Painonvartijoistakin tutuin pisteenlaskuohjein, miten kesällä pudottaa painoa. Pudottaa mistä, en tiedä.
Eurassa liigarinkiin nuorena yltänyt kaverini avasi hänkin muistojaan. Pitkään pääsarjoissa vaikuttanut miesvalmentaja oli pihdeillä mittaillut juniori-ikäisen ystäväni rasvaprosenttia ja voivotellut lukemia kovaan ääneen. Läksytyksen jälkeen hän sai vielä kuunnella, miten seuraavaksi vieläkin nuorempi pelaaja sai pienestä prosentistaan vuolaat kehut.
Kauaa ystävääni ei liigan mukana enää nähty.
Kehityksen seuranta kuuluu huippu-urheiluun. Sen sijaan paino ja rasvaprosentti voivat olla vähintäänkin epärelevantteja ja pahimmillaan vaarallisia mittareita – ihan erityisesti nuorten kohdalla. Ne eivät tuota dataa lajin kannalta olennaisista seikoista, kuten voimasta, räjähtävyydestä ja kestävyydestä, ja ne unohtavat sekä yksilölliset biologiset että henkiset muuttujat. Tässä kohtaa kolumnia ei enää tarvinne toistaa, mitä muita vakavia riskejä niiden käyttöön ja varsinkin kehojen kommentointiin liittyy.
Keho on urheilijalle myös työväline. Muiden omaisuutta se ei ikinä, koskaan, silti ole.