Toimittajalta
Iida
 
Rissanen-Vatja
iida.rissanen-vatja@alasatakunta.fi
14.4.2017 8.00

Pakollinen vaalikolumni

Ihmiset eivät milloinkaan valehtele yhtä paljon kuin jahdin jälkeen, sodassa ja ennen vaaleja, sanotaan Otto von Bismarckin todenneen. Vaalilupaukset ovatkin luonteeltaan vähän sitä sorttia, että ne toisinaan tuppaavat vaalien jälkeen unohtumaan. Mutta haittaakos tuo?

Moni eh­do­kas eh­ti van­noa, et­tä nyt lai­te­taan päi­vä­ko­ti­a­si­at kun­toon: ra­ken­ne­taan var­hai­sen kas­vu­vai­heen tu­ke­mi­seen rää­tä­löi­dyt ja yk­si­löi­dyt ti­lat, las­ke­taan kai­kil­le paik­ka ja pi­de­tään hom­ma mah­dol­li­sim­man hal­pa­na. Jos näin ei kui­ten­kaan seu­raa­van ne­li­vuo­tis­kau­den ai­ka­na ta­pah­du, ei hait­taa: lap­set­han voi ai­na si­joit­taa tren­dik­kää­seen ul­ko­päi­vä­ko­ti Kaut­tu­an­met­sään.

Siel­lä ne puut­kin kas­va­vat, ja suo­raan kas­va­vat­kin. Veik­kai­sin, et­tä met­sän ra­ken­ta­mi­sel­ta sääs­tä­vä vi­sio miel­lyt­täi­si myös sen lu­kui­sia ys­tä­viä, jol­loin tuo­reet val­tuu­te­tut ken­ties jat­kos­sa sääs­tyi­si­vät mo­lem­mil­ta esi­tys­lis­to­jen kes­to­suo­si­keil­ta.

Toi­set taas kur­vaa­vat ke­sä­kuus­sa kun­nan­vi­ras­tol­le aja­maan ky­lien­sä ja nii­den lä­hi­pal­ve­lu­jen asi­aa. Jos niis­sä ei kui­ten­kaan on­nis­tu­ta, ei hä­tää: kult­tuu­ria saa­daan sit­ten nii­den­kin edes­tä, kun Ylä­neel­tä löy­ty­neen Khro­nok­sen ta­lon kil­pai­li­jak­si pe­rus­te­taan vaik­ka­pa Hon­ki­lah­del­le Khro­nok­sen kylä.

Siis alue, jota ei hoi­de­ta mil­lään ta­val­la ja jon­ka ra­ken­nuk­set pa­juk­ko saa rau­has­sa nie­lais­ta. Kuih­tu­va kylä oli­si­kin – tai­det­ta.

Uu­det val­tuu­te­tut pyr­ki­vät myös yh­des­sä tuu­min kään­tä­mään muut­to­tap­pi­on voit­toon. Mut­ta tie­dät­te­kös sen tun­teen, kun len­kil­lä tai baa­ri­kier­rok­sen öi­sel­lä ko­ti­tai­pa­leel­la al­kaa kor­va­na­peis­ta pau­ha­ta oi­kein tans­sit­ta­va bii­si? Al­man Dye my hair tai Ab­ban Dan­cing Qu­een? Tie­dät­te?

No sit­ten tie­dät­te myös sen, et­tä jos Eu­ras­ta nyt lei­vo­taan oi­kein ve­to­voi­mai­nen, ei­vät ka­dut ole sa­ta­kun­ta­lais­ten ujoil­le lan­teil­le enää lain­kaan tar­peek­si au­ti­ot. Nyt kun ei tar­vit­se kuin vil­kais­ta taak­se, eteen ja si­vuil­le, ja oi kyl­lä, ai­van rau­has­sa saa ket­ku­tel­la.

Lo­puk­si sa­na­nen tuo­rees­ta, ei­len lo­pul­li­sen lei­man­sa saa­nees­ta val­tuus­tos­ta. Mi­kä­li joku on taas ko­vas­ti mur­heis­saan sii­tä, et­tei­vät tu­tut pa­tut jät­tä­neet val­tuus­toa taak­seen näis­sä­kään vaa­leis­sa, niin äl­kää ol­ko. Kat­so­kaas Lai­ti­las­sa ot­ti­vat ja hank­ki­vat upou­u­den ää­ni­ku­nin­kaan oi­kein lin­na­ko­ke­mus­ten kera.

Ai­na ei vaih­ta­mal­la pa­ra­ne.