Joskus on niitä hetkiä, kun tuntuu, että seinät kaatuvat päälle. Nyt niitä hetkiä voi olla useassa taloudessa ja monista eri syistä. Kuitenkin suurin osa syistä linkittyy tällä hetkellä yleiseen maailmantilaan. Mitä voimme asialle tehdä? Vain sen, mihin itse pystymme vaikuttamaan, ei sen enempää.

Mu­reh­ti­mi­nen on ih­mi­sen pe­ru­so­mi­nai­suus. Joil­lain se on jo­ka­päi­väis­tä, joil­lain vä­häi­sem­pää. Yh­den par­hais­ta elä­mä­noh­jeis­ta olen saa­nut isäl­tä­ni. Hän sa­noo ai­na: ”Pidä oma pöy­tä puh­taa­na”. Tämä oh­je pä­tee mie­les­tä­ni myös mu­reh­ti­mi­seen.

Kun mu­reh­dit, mie­ti ai­van en­sim­mäi­sek­si, pys­tyt­kö it­se asi­aan vai­kut­ta­maan? Jos pys­tyt, tee asi­al­le jo­tain mah­dol­li­sim­man no­pe­as­ti. Juu­ri sen ver­ran, mitä pys­tyt. Se riit­tää. Sen jäl­keen asia ei enää ole si­nun kä­sis­sä­si, jo­ten lii­ka mu­reh­ti­mi­nen ja pel­kää­mi­nen vie si­nul­ta ener­gi­aa ihan tur­haan. On vain hy­väk­syt­tä­vä se, et­tei pys­ty te­ke­mään enem­pää ja se on ihan ok!

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Me yhdessä olemme enemmän!

Kui­ten­kin, mei­dän kaik­kien pa­nos­ta tar­vi­taan tä­män het­ki­ses­sä ti­lan­tees­sa. Jo­kai­sen tu­lee teh­dä oma osan­sa. Se on kan­sa­lais­vel­vol­li­suus it­sen­sä ja mui­den ih­mis­ten vuok­si. Em­me voi it­sek­kääs­ti vain aja­tel­la, et­tei käs­kyt ja suo­si­tuk­set, tai ta­lou­del­li­set on­gel­mat nyt mi­nua kos­ke­ta. Ei eh­kä juu­ri mi­nua, mut­ta lä­him­mäi­si­ä­ni, sekä ym­pä­ril­lä ole­via ih­mi­siä, jo­ten sii­tä syys­tä pi­tää it­se­kin ol­la va­ruil­laan.

Ei ku­kaan var­mas­ti ha­lua har­teil­leen sitä tus­kaa, jos joku lä­hel­tä sai­ras­tuu tai me­net­tää vaik­ka toi­meen­tu­lon­sa oman piit­taa­mat­to­muu­den vuok­si.

Mo­nel­la meis­tä on nyt mon­ta roo­lia. On teh­tä­vä omat työn­sä, hoi­det­ta­va koti, mah­dol­li­ses­ti käy­tä­vä hoi­ta­mas­sa lä­heis­ten van­hus­ten asi­oin­ti­reis­su, sekä hoi­det­ta­va ja ope­tet­ta­va lap­set ko­to­na. Tun­tuu, et­tei­vät päi­vän tun­nit rii­tä ja sei­nät to­si­aan kaa­tu­vat pääl­le, mi­hin­kään ei voi oi­kein läh­teä tai lap­set ei­vät pää­se ka­ve­reil­le ky­läi­le­mään.

Tai eh­kä olet ka­ran­tee­nis­sa tai nii­tä vas­taa­vis­sa olo­suh­teis­sa ko­to­na. Van­ki­na omas­sa ko­dis­sa. Vaik­ka tämä ei ole ikuis­ta, se voi sil­ti tun­tua sil­tä, et­tei ti­lan­ne lopu kos­kaan. Muis­tat­han pi­tää it­ses­tä­si nyt hy­vää huol­ta?!

Pel­ko, mu­reh­ti­mi­nen, är­ty­nei­syys, tyl­syys. Sii­nä esi­merk­ke­jä tun­teis­ta, jot­ka ai­heut­ta­vat hel­pos­ti sen, et­tä tu­lee syö­tyä mitä sat­tuu ja pas­si­voi­dut­tua soh­van nurk­kaan. Kun an­taa pik­ku­sor­men, se vie koko kä­den. Mitä enem­män syöt ja pas­si­voi­dut, sitä huo­nom­mak­si olo yleen­sä vain me­nee ja sitä vai­ke­am­paa on nous­ta ja pi­ris­tyä.

Lii­al­li­nen so­ke­ri, ras­vai­nen ja suo­lai­nen ruo­ka vä­syt­tä­vät ja ai­heut­ta­vat mie­li­a­lan­vaih­te­lui­ta ve­ren­so­ke­ri­ta­sa­pai­non hei­tel­les­sä. Ja tie­tys­ti. Koko krop­pa kär­sii huo­nos­ta syö­mi­ses­tä ja liik­ku­mat­to­muu­des­ta! Ruo­ka voi ol­la het­kel­li­nen tur­va­paik­ka tai mie­li­hy­vän läh­de, mut­ta nyt kan­nat­taa kat­soa asi­as­ta sitä isoa ku­vaa. Mi­ten ha­lu­at voi­da jat­kos­sa ja mi­ten ha­lu­at koh­del­la omaa it­se­ä­si? Koh­te­le it­se­ä­si ku­ten pa­ras­ta ys­tä­vää!

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Ethän syö lohduttaaksesi itseäsi?

Verk­ko pul­lis­te­lee nyt kai­ken maa­il­man ko­ti­jump­pa-oh­jei­ta! Kan­nat­taa eh­dot­to­mas­ti ot­taa siel­tä muu­ta­mat vin­kit omaan ar­keen. Kym­me­nen mi­nuut­tia päi­väs­sä­kin on pa­rem­pi, kuin ei mi­tään.

Jos vaik­ka teet ko­to­na etä­töi­tä tai ope­tat lap­sia, muis­ta it­se­kin ot­taa vä­lil­lä ”vä­li­tun­ti”. Hel­pos­ti lai­te­taan lap­set vä­li­tun­nil­le, jot­ta he jak­sa­vat kes­kit­tyä taas uu­des­taan teh­tä­viin. Sama pä­tee ai­kui­siin ihan yh­tä lail­la! Pie­ni kä­ve­ly pi­hal­la rait­tiis­sa il­mas­sa tai ly­hyt ”tau­ko­jump­pa” pi­ris­tää kum­mas­ti.

Lap­set kai­paa­vat lii­kun­taa ja on­kin tär­ke­ää, et­tä heil­le­kin sen pys­tyi­si nyt jär­jes­tä­mään ko­to­na. Ja mikä pa­rem­paa kuin se, et­tä sai­sit­te har­ras­tet­tua lii­kun­taa yh­des­sä! Ar­ki tar­vit­see nyt uu­det ru­tii­nit. Miet­ti­kää ne yh­des­sä huo­lel­la, jot­ta kaik­ki voi­si­vat mah­dol­li­sim­man hy­vin.

Voi ol­la, et­tä maa­il­man­ti­lan­ne on saa­nut ai­kaa sen, et­tä mie­tit asi­ois­ta hiu­kan eri ta­val­la kuin en­nen. Asi­at, mit­kä tun­tui­vat en­nen tär­keil­tä, ei­vät enää ole­kaan niin ar­vok­kai­ta ja päin­vas­toin. Oli­si­kin hyvä het­ki miet­tiä it­sel­le tär­ke­ät asi­at ja ar­vot nyt uu­des­taan. Kir­joit­taa ne pa­pe­ril­le sekä miet­tiä ja unel­moi­da, mi­ten omas­ta elä­mäs­tä sai­si kai­ken ir­ti sit­ten, kun kaik­ki tämä on ohi.

Mut­ta toi­voi­sin sy­dä­mes­tä­ni, et­tä siel­lä tär­kei­den asi­oi­den lis­tas­sa lu­ki­si ai­na­kin tämä: Minä it­se. Se, et­tä voit it­se hy­vin, hei­jas­tuu ym­pä­ril­le­si ja aut­taa saa­maan asi­at rai­teil­leen.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Aivan!! Kuva: Kaisa Jaakkola

Pidä huol­ta si­nus­ta ja lä­hei­sis­tä­si. Yh­des­sä ja erik­seen me pär­jääm­me, kun jo­kai­nen te­kee osan­sa ja tu­kee toi­nen toi­si­aan.