Blogi
Maria
 
Tyyster
Mie oon niit ilosii karjalaisii! Olen kolmenkympin ylittänyt pienen pojan äiti ja koululaispojan äitipuoli Säkylästä. Elämme kiireistä muusikko- ja hyvinvointialan vanhempien elämää. Musiikki on minulle tärkeää ja nyt perhe, liikunta sekä hyvinvointi ovat ottaneet samankaltaista paikkaa elämässäni. Armeijan käyneenä ja maatilan tyttärenä juuret ovat syvällä Suomessa.
12.5.2020 6.05

Erinomaisvointi: Toivoton tapaus?

Ei, ei. Sellaista ei olekaan, kuin toivoton tapaus. Jokainen meistä on kyvykäs tekemään jotain. Kaikki eivät tietenkään tee samoja asioita, mutta jotain voimme aina tehdä. Liian moni ihminen on oppinut lapsesta asti siihen, että joku on pitänyt häntä toivottamana tapauksena, ja se tietenkin vaikuttaa elämään myös vanhemmiten.

Us­ko ja luot­ta­mus it­seen ja omaan te­ke­mi­seen voi­vat ol­la pa­has­ti hu­kas­sa. It­se al­le­kir­joi­tan tä­män. Vah­va suo­rit­ta­mi­sen tar­ve tu­lee lap­suu­des­ta ja nuo­ruu­des­ta ja on ai­heut­ta­nut mo­nes­ti luot­ta­mus­pu­laa omaan osaa­mi­seen sekä omiin re­surs­sei­hin. Mut­ta sii­tä voi op­pia pois, kun tie­dos­taa syyt sen ta­ka­na. Työ­tä se vaa­tii, mut­ta se on mah­dol­lis­ta!

Ää­ni­kir­jat ovat lemp­pa­rei­ta­ni! Yk­si par­hais­ta ta­vois­ta pääs­tä het­kek­si rau­hoit­tu­maan ja kes­kit­ty­mään jo­hon­kin. Var­sin­kin, kun ai­kaa fyy­si­sen kir­jan lu­ke­mi­sel­le ei tun­nu ole­van. Olen kuun­nel­lut vii­mek­si Maa­ret Kal­li­on kir­jaa Voi­ma­na Toi­vo. Kir­ja it­ses­sään on hy­vin rau­hoit­ta­va, ja sitä tun­net­ta ko­ros­taa vah­vas­ti Maa­re­tin ää­ni ja tyy­li lu­kea.

On myös rau­hoit­ta­vaa tie­tää, et­tei ole sel­lais­ta kuin ”toi­vo­ton ta­paus”… Niin kau­an, kuin meil­lä on toi­voa, on elä­mää. Ha­lu­sin­kin juu­ri sik­si kir­joit­taa ai­hees­ta. Elä­män­muu­tok­sen kyn­nyk­sel­lä voi hel­pos­ti tul­la olo, et­tei ole toi­voa. Ei ole voi­maa, ai­kaa tai muu­ten rah­kei­ta teh­dä asi­oi­ta muu­tok­sen eteen. Sil­loin oli­si hyvä muis­taa, et­tä toi­voa on!

Maaret Kallion uusin kirja: Voimana Toivo.

Maaret Kallion uusin kirja: Voimana Toivo.

Kir­joi­tin vii­me ker­ral­la ta­voit­teis­ta. Ta­voit­tei­ta miet­ties­sä ja laa­ties­sa on hyvä muis­taa nii­den re­a­lis­ti­suus ja omat voi­ma­va­rat. Jos olet tot­tu­nut lap­ses­ta as­ti suo­rit­ta­maan ja saa­maan sil­lä hy­väk­syn­tää, saat­taa ol­la, et­tä ase­tat it­sel­le­si jat­ku­vas­ti lii­an suu­ria ta­voit­tei­ta, ja kun et nii­hin yl­lä­kään, olos­ta tu­lee täy­sin toi­vo­ton.

Pie­net to­teu­tu­neet ta­voi­te­as­ke­leet voi­vat ol­la suu­ria voit­to­ja ja tuo­da val­ta­vas­ti on­nis­tu­mi­sen tun­tei­ta. On­nis­tu­mi­nen ja pa­rem­man tu­le­vai­suu­den toi­vo taas li­sää­vät mo­ti­vaa­ti­o­ta. Mo­ti­vaa­tio taas vie si­nua eteen­päin koh­ti te­ko­ja ja uu­sien ta­voit­tei­den to­teu­tu­mis­ta! Tämä on­kin siis kehä, jos­sa kaik­kien osa-alu­ei­den tu­lee to­teu­tua, jot­ta pää­set eteen­päin. Jos ta­voit­tee­si ovat alus­ta as­ti jo lii­an suu­ria ja epä­on­nis­tut, me­ne­tät hel­pos­ti toi­von ja sitä myö­ten myös mo­ti­vaa­ti­on.

Välillä asetamme itsellemme aivan liian korkeita tavoitteita.

Välillä asetamme itsellemme aivan liian korkeita tavoitteita.

Maa­ret Kal­lio ker­too kir­jas­saan oi­val­luk­sen, jota en ol­lut ai­kai­sem­min aja­tel­lut­kaan. Hän kir­joit­taa­kin, et­tä tämä aja­tus saat­taa mul­lis­taa aja­tus­maa­il­ma­si täy­sin, ja niin se to­si­aan teki. Ai­na­kin mi­nul­le. Oi­val­lus: kai­kel­la, mitä teem­me on ai­na jo­kin mie­li, jo­kin ta­voi­te. Mie­lem­me pyr­kii ai­na koh­ti mie­li­hy­vää ja to­si­aan… Kaik­ki asi­at mitä teem­me it­se omas­ta tah­dos­ta, teem­me sik­si, et­tä meil­lä on jo­kin ta­voi­te, jo­kin mie­li­hy­vän tar­ve.

Nyt kun tämä aja­tus on is­kos­tu­nut mie­lee­ni, ajau­dun tah­to­mat­ta­ni usein ajat­te­le­maan pie­nis­tä­kin toi­mis­ta, et­tä mik­si teen näin, mikä on ta­voi­te, mikä ajaa mi­nut te­ke­mään täl­lä ta­voin. Tämä te­kee sen, et­tä mi­nus­ta on tul­lut pal­jon kiin­nos­tu­neem­pi omas­ta elä­mäs­tä ja omis­ta ta­vois­ta­ni.

Meil­lä mo­nil­la on ta­po­ja, jot­ka ei­vät vält­tä­mät­tä ole ko­vin hy­viä ja ter­veel­li­siä. Nyt kan­nat­taa­kin miet­tiä, mik­si niin teem­me? Mikä on sen te­ke­mi­sen ta­voi­te? Mitä yri­täm­me sil­lä saa­vut­taa? Tai mitä ken­ties peit­tää? Jos em­me tie­dä, mikä on jon­kun ta­pam­me to­del­li­nen syy, em­me vält­tä­mät­tä pää­se pa­has­ta ta­vas­ta ko­vin hel­pos­ti eroon. Kiel­tä­mäl­lä tai kor­vaa­mal­la em­me pää­se eroon to­del­li­ses­ta tar­pees­ta ja on­kin vai­kea pääs­tä eroon myös ta­vas­ta, jol­la yri­täm­me sitä tar­vet­ta täyt­tää. Jos ha­lu­am­me pit­kä­ai­kai­sia tai jopa kes­tä­viä muu­tok­sia ta­poi­him­me, tu­lee mei­dän en­sin sel­vit­tää siis poh­jim­mai­set syyt.

Nyt ei muu­ta kuin mie­tis­ke­le­mään omia te­ko­ja ja ta­po­ja sekä nii­den syi­tä!