Toimittajalta
Elli-Mari
 
Ahola
28.4.2017 8.00

Elävän luovuuden äärellä

Sain viime viikonloppuna kunnian sattua paikalle todistamaan elävän luovuuden hetkeä, kun vierailin Sanat!-tapahtumassa Paula Havasteen historiallisen romaanin kirjoittamisen työpajassa, jossa ideoitiin paraikaa henkilöhahmoja 60-luvusta kertovaan tarinaan.

Ai­kaan oli juu­ri saa­tu kak­si hah­moa: maal­ta kau­pun­kiin muut­ta­nut to­ri­kaup­pi­as­nai­nen, jon­ka mies te­kee ko­to­na ka­tu­har­jo­ja ja tyy­li­käs, kau­pun­ki­lai­nen tu­pa­koi­va nai­nen. Sit­ten syn­tyi kol­mas hah­mo:

– Tämä oli­si ra­ken­nus­mies. Tu­pa­koi hän­kin. Tuo­re suh­de, eli mel­ko per­hee­tön, 19-vuo­ti­as.

– Ja tämä tu­pa­koi­va nai­nen voi­si vä­hän vil­kuil­la sitä ra­ken­nus­mies­tä.

– To­ri­kaup­pi­aan mies on so­tain­va­li­di. Sik­si se te­kee ka­tu­har­jo­ja ko­to­na.

– Joo! 60-luku muut­tui 2000-lu­vuk­si ai­ka­mois­ten sat­tu­mus­ten kaut­ta, ja täs­tä me saa­daan ta­ri­na, mis­tä 60-lu­vul­le tul­tiin.

Vii­mei­nen kom­ment­ti oli työ­pa­jan ve­tä­jän, his­to­ri­al­lis­ten ro­maa­nien te­ki­jä­nä tun­ne­tun kir­jai­li­ja Pau­la Ha­vas­teen. Työ­pa­jas­sa oli­vat op­pi­lai­na mu­ka­na Satu Mat­ti­la-Lai­ne, Päi­vi Se­tä­lä, Jus­si Va­lo­nen ja Ta­pio Jär­vi­nen.

Ryh­män yh­tei­sen luo­van het­ken to­dis­ta­mi­nen tuo vä­ki­sin­kin mie­leen las­ten lei­kit. Ku­ka­pa ei muis­tai­si omas­ta­kin lap­suu­des­taan leik­kif­raa­se­ja. Minä ai­na­kin muis­tan ne par­haat lei­kit naa­pu­rin Sal­lan kans­sa Va­paa Va­lin­nas­ta os­te­tut koi­ra­fi­guu­rit kä­sis­sä: ”Tä­män koi­ran nimi olis Jen­na. Tämä olis Laik­ku. Sit ne me­nis to­hon kal­li­ol­le (lue: ker­ros­sän­gyn ylä­pe­dil­le) kat­so­maan kuu­ta (lue: las­ten­huo­neen kat­to­lamp­pua). Sit ne ra­kas­tuis.” Ja leik­ki voi al­kaa. Muis­tan­pa kuul­lee­ni sa­man­kal­tais­ta ide­oin­tia myös ny­ky­a­jan lap­sil­la.

Usein­han sa­no­taan­kin, et­tä lap­sen lei­kis­sä mie­li­ku­vi­tus ja luo­vuus on puh­taim­mil­laan. Se ei sil­ti tar­koi­ta, et­tei­kö ai­kui­nen­kin voi­si nii­tä käyt­tää. Kir­joit­ta­mi­sen työ­pa­jas­sa opis­kel­tiin ta­val­laan leik­ki­mään uu­del­leen: lei­kin stra­te­gi­at oli val­jas­tet­tu tai­teen­te­ke­mi­sen työ­ka­luk­si. Pel­käs­tään sen seu­raa­mi­ses­ta tuli hyvä mie­li.

Ku­ten lap­si naut­tii lei­kis­tä, myös tai­teel­li­nen kir­joit­ta­mi­nen on par­haim­mil­laan sil­loin, kun pro­ses­si on kir­joit­ta­jal­leen ilo.