Tieteentekemisessä sen huomaa. Monet opiskelijat syventyvät jo graduvaiheessa tietyn tieteenalan kapeaan sektoriin niin, että huomaavat tietävänsä aiheesta paljon enemmän kuin Google.
Lomaillessani Sardiniassa törmäsin pieneen Osilon kaupunkiin, jonka talot oli rakennettu tiiviisti kiertämään ylös kohoavaa vuorenhuippua. Kaduilla näin kulkueen erikoisesti pukeutuneita ihmisiä hevosten selässä. Keitä he olivat ja mitä asut tarkoittivat? Google ei kertonut. Kaupungin omat nettisivut olivat vain italiaksi, ja koska puhelin antoi Googlelle paikannustietoa, löysin muutenkin vain italiankielisiä sivuja. Myöhemmin Google kertoi, että kaupungissa järjestetään tapahtumaa, jossa perinteisesti pukeutuneet ritarit keihästävät renkaita. Ehkä kyse oli sellaisesta asusta, mutta täyttä varmuutta en löytänyt koskaan.
Jos olisin osannut italiaa, olisi tietoa ehkä löytynyt. Aina kyse ei ole kielimuurista. Google vain ei oikeasti tiedä kaikkea. Lukioaikana piti tehdä tutkielma paikallishistorian aiheesta ja valitsin sotavangit Mestilässä. Siitä Google ei tiennyt yhtään mitään, mutta ei oikein kirjastokaan. Haastattelin sitten isotätiäni – hän muisti lapsuudestaan sotavangin yhdessä talossa.
Köyliön hautausmaakierroksella kysyin oppaalta, mistä hän on löytänyt kaikki ne tarinat menneisyydestä. Hän vastasi, että pääosin vanhoista Alasatakunnista ja Pyhäjärviseuduista. Se sai muistamaan, kuinka tärkeää tämä työ onkaan. Paikallishistorian yksityiskohtia ja ihmisten tarinoita ei juuri historiankirjoihin jää. Paikallislehden arkistosta niitä voi löytyä muutama.
Koska netistä on niin helppo etsiä, ja siellä on niin paljon, huomaamattaan saattaa unohtaa kaivata muuta. Maailmassa on kuitenkin paljon arvokasta tietoa, jota Google ei tiedä.