Kun työ alkoi, ihmiset ryhtyivät heti kyselemään, milloin pääsemme muuttamaan. Kun samat ihmiset kysyivät samaa yhä uudelleen, ihmettelin, mitä pahaa olen heille tehnyt, kun noin ilkeitä ovat – juurihan kerroin, ettei vielä aikoihin ja silti kysyvät taas! Sitten tajusin. Eivät ihmiset ole ilkeitä. Muuttoaikataulua kysytään minulta ystävällisesti kuin kuulumisia, ja olen oppinut vastaamaan samaan sävyyn, ”ehkä jouluksi, ehkä myöhemmin”.
Ei ole ihme, etteivät kysyjät hahmota, millaisella aikataululla valmistuu talo, jota kaksi ihmistä rakentaa normaalin päivätyön päälle mahdollisimman vähin maksetuin apuvoimin. Enhän hahmota sitä itsekään, vaikka työtä koko ajan teen.
Tuttu kirvesmies pistäytyi työmaallamme, ja totesi, ettei ole mitään ongelmaa saada taloa valmiiksi jouluksi. Meidän rakentajien on siihen vaikea uskoa. Toisaalta, luulimmehan, että seinien ja kattojen sisälle piilotetaan kaikki tarvittava äkkiä – että se on vain sellainen selkeä vaihe. Siinä meni yli puoli vuotta ja uskomattoman paljon tavaraa. Väliseinärunkoihin taas varasimme paljon aikaa, mutta nehän nousivat parissa päivässä.
Joku totesi, että sisustusvaiheessahan se työ vasta alkaa. Kanssarakentajani pelästyi: silloinko vasta? Lohdutin häntä, että ehkei kuitenkaan – moni nainen ei vain rakentamisessa muuta ajattelekaan kuin sisustamista.
Kun talomme joskus on valmis, toivon, etten ole menettänyt kaikkia ystäviäni ja sukulaisiani, joille minulla on jatkuvassa rakennuskiireessä ollut liian vähän aikaa. Toivon myös, että päähäni mahtuu taas uusia hyödyllisiä ja kiinnostavia asioita – nyt se on täynnä tietoja, joita en toivottavasti koskaan enää tarvitse: kuinka kootaan ja eristetään yli 100 metriä ilmastointiverkostoa, missä lukemattomissa vaiheissa pitää huomioida, että hirsitalo tulee senttikaupalla alaspäin, minkä nimisiä ovat porakoneeni 40 erilaista päätä ja mihin niitä käytetään...