Toimittajalta
Elli-Mari
 
Ahola
28.10.2016 12.25

Hauskaa halonhakkuuta

Aina silloin tällöin näkee kesäte­at­te­ri­näy­telmän tai muun viihdepläjäyksen, jossa revitään huumoria ajatuksesta myydä kaupunkilaisille elämyksinä ja liikunnaksi maaseudun töitä. Hauskaa siitä usein saadaankin, mutta idea ei välttämättä ole pelkkää huumoria. Maksaa sitä ihminen hyvinvoinnin nimikkeen alla monesta hullummastakin.

Esi­mer­kik­si ha­lon­hak­kuu on ni­mit­täin hy­vää, te­ho­kas­ta ja mu­ka­vaa lii­kun­taa. Täs­tä ilos­ta saan it­se kah­del­la tu­li­si­jal­la va­rus­te­tun oma­ko­ti­ta­lon asuk­kaa­na nau­tis­kel­la, sil­lä osa ym­pä­ril­lä kas­va­neis­ta puis­ta on niin pak­su­ja, et­tei­vät ne mah­du kla­pi­ko­nee­seen.

Sel­lai­nen puo­li­kin met­riä hal­kai­si­jal­taan ole­va pölk­ky muu­ten hal­ke­aa – ihan mi­nun pie­nil­lä nai­sen voi­mil­la­ni. En­sim­mäi­set kir­vee­nis­kut saat­ta­vat he­rät­tää epä­toi­voa: ei­hän täs­sä ta­pah­du yh­tään mi­tään. Mut­ta kun riit­tä­vän mon­ta ker­taa osuu so­pi­vas­ti puun kes­ki­lin­jaa pit­kin, lo­pul­ta puu sa­noo ”kräk”, ja sil­loin tie­tää, et­tä seu­raa­val­la is­kul­la se hal­ke­aa kau­niis­ti kah­tia.

Sen li­säk­si, et­tä yl­lät­tyy iloi­ses­ti en­sin lii­an mas­sii­vi­sel­ta näyt­tä­neen puun hal­je­tes­sa, toi­nen yl­lä­tys on se, et­tei sitä voi­maa it­se asi­as­sa tar­vi­ta ko­vin pal­jon. Hal­kai­su­kir­ves on hie­nos­ti suun­ni­tel­tu ka­pis­tus, joka hoi­taa teh­tä­vän­sä so­pi­vas­sa puus­sa pel­käl­lä pu­do­tuk­sel­la, eli lyön­ti­voi­ma ei ole pää­a­sia. Jos lyön­tiin tar­vit­see voi­maa, sitä voi ha­kea ja­lois­ta jous­ta­mal­la. Ha­lon­hak­kuu ei tur­haan ole kuu­lui­saa sii­tä, et­tä se vai­kut­taa koko ke­hoon. Hiki tu­lee huo­maa­mat­ta.

Sit­ten vie­lä kie­len­tar­kas­tus – hal­ko on yleen­sä noin met­rin mit­tai­nen hal­kais­tu puu, pil­ke tai ko­toi­sam­min klapi on ly­hy­em­pi. Kui­ten­kin kla­pien val­mis­ta­mis­ta kir­veel­lä hal­kais­ten kut­su­taan ny­ky­ään ar­ki­kie­les­sä yleen­sä ha­lon­hak­kuuk­si. Ha­lon­hak­kuun SM-ki­so­jen­kin suo­ri­tuk­se­na syn­tyy sään­tö­jen mu­kaan kla­pe­ja ei­kä hal­ko­ja.

Pää­a­sia kui­ten­kin on, et­tä tä­män polt­to­puun val­mis­tus voi ol­la haus­kaa hyö­ty­lii­kun­taa, jol­la on useim­mi­ten myös pai­nei­ta pur­ka­va ja ren­tout­ta­va vai­ku­tus. En­kä ih­met­te­li­si, vaik­ka joku oi­ke­as­ti­kin mak­sai­si­kin opas­te­tus­ta ha­lon­hak­kuus­ta, jos sel­lais­ta esi­mer­kik­si lo­ma­kes­kuk­ses­sa tai maa­ti­la­mat­kai­lu­koh­tees­sa vie­rai­li­joil­le tar­joit­tai­siin.