Toimittajalta
Mirja
 
Linnemäki
mirja.linnemaki@alasatakunta.fi
6.2.2020 12.50

Mennyt maailma

Muisto 1: Olen noin kolmevuotias ja kipitän metsäpolkua Kauttuan Kiiskimäessä 60-luvun alkupuolella. Äiti tulee perässä. Ollaan menossa Tontille viemään isälle kahvia. Oman kodin rakennuspaikka oli ostettu edullisesti "firmalta". Kohta kuramyllyt pyörivät ja vasarat pakkuvat kaikkialla ympärillä, kun nousemassa on ahlströmiläisten omakotialue.

Muis­to 2: "Mim­mii, sua ha­e­taan", tie­dot­taa tar­ha­ka­ve­ri, joka ei osan­nut vie­lä sa­noa är­rää. Mum­mu oli pol­ku­pyö­ri­neen il­mes­ty­nyt Kaut­tu­an Las­ten­ta­lon ai­dan taak­se. Oli jo pääs­syt teh­taan ruo­ka­lan aa­mu­vuo­ros­ta.

Muis­to 3: Jo­no­tan mai­toa Ahlst­rö­min na­ve­tal­la. Pel­ti­kan­nu rä­mi­see pyö­rän sar­ves­sa, kun pol­jen ko­tiin ja pel­kään, et­tä käy se, mis­tä äi­ti va­roit­ti: Kaa­dun voi­ma­lai­tok­sen mä­es­sä ja mai­to va­luu hiek­kaan.

Muis­to 4: Kor­vaa sär­kee. Isä vie fir­man lää­kä­ril­le ja apu löy­tyy. Toi­sel­la ker­ral­la ter­vey­den­hoi­ta­ja, "Kos­ki­sen rou­va", neu­voo mitä teh­dä, kun on lii­kaa ui­tu Möl­jäl­lä ja kä­sis­tä ker­ros­te­lee nah­ka.

Muis­to 5: Jou­lu on tu­los­sa ja keit­ti­ön kaa­pit sii­vo­taan. Teh­tä­vä­ni on vaih­taa hyl­ly­pa­pe­rit. Va­li­koi­maa on, ja va­lit­sen rul­lia, jois­sa on vaa­le­an­si­ni­siä kuk­kia.

Muis­to 6: Koko kou­lu-ura­ni kan­sa­kou­lus­ta lu­ki­oon pyö­räi­len ohi tu­tun teh­taan. Ka­tol­la on pu­nai­nen soi­kio, jon­ka kes­kel­lä lu­kee val­koi­sin kau­no­kir­jai­min Eu­ra. Sii­tä kaut­tu­a­lai­nen pa­pe­rin­ja­los­tus tun­ne­taan. Toi­si­naan isä pur­kaa kau­pas­ta os­te­tun pa­ke­tin ja näyt­tää yl­pe­ä­nä, mitä tait­tees­ta pal­jas­tuu: Eu­ran Pa­pe­ri. Tääl­lä teh­ty.

Muis­to 7: Meil­lä ei ole ke­sä­mök­kiä, mut­ta muu­ta­man ker­ran saa­daan vuok­ra­ta fir­man mök­ke­jä Ylä­neel­tä ja viet­tää hie­noa ke­sää Py­hä­jär­ven au­rin­koi­sim­mil­la ran­noil­la.

Muis­to 8: Pää­sen ke­sä­töi­hin Ahlst­rö­min so­ke­ri­juu­ri­kas­pel­toa per­kaa­maan. Tili ha­e­taan rus­ke­as­sa pus­sis­sa peh­too­ril­ta. Kak­si viik­koa ar­mot­to­mas­sa hel­tees­sä polt­ti se­län ja tuot­ti 576 mark­kaa. Myö­hem­min pää­sen teh­taan ruo­ka­laan kuo­ri­maan pe­ru­noi­ta ja tis­kaa­maan.

Muis­to 9: Olen jo ai­ka van­ha en­nen­kuin ym­mär­rän, et­tä maa­il­mas­sa on mui­ta­kin työ­paik­ko­ja kuin EP, van­ha teh­das, voi­ma­lai­tos, pa­pe­ri­suu­li tai mes­su­hal­li. Mis­tä sen oli­si voi­nut tie­tää, kun kaik­ki – van­hem­mat, su­ku­lai­set, naa­pu­rit – oli­vat siel­lä.

Muis­to 10: Pak­ka­söi­nä teh­taan hu­mi­na kuu­luu sel­väs­ti si­säl­le as­ti. Nu­kah­dan sii­hen ää­neen.

Se hu­mi­si mo­nen­lais­ta hy­vin­voin­tia ja tur­val­li­suut­ta. Se syn­nyt­ti yh­tei­sön su­ku­pol­vien ajak­si. Ja oli ole­vi­naan ikui­nen.