Olin kymmenvuotias, juuri tullut koulusta ja istuin Luvialla pyöreän keittiön pöydän ääressä ja söin Ylhäisten kivikovaa näkkileipää. Puraisin leipää samalla hetkellä, kun radiossa kerrottiin, että rockin kuningas oli kuollut. Erittäin hyvin muistan myös uutisen prinsessa Dianan kuolemasta. Oli kuuma aamu kesämökin terassilla 1997, kun joku avasi radion. Ympärillä oli sillä kertaa lähes koko sukuni, jonka kanssa oli edellisenä iltana syöty tuoreita mansikoita ja juotu kuohuviiniä. Taisin hiukan jopa itkeä. Diana oli ollut oman nuoruuteni jonkinlainen ikoni teinivuosista lähtien.
Viime viikkoina tietoa tunnettujen artistien kuolemasta on jaettu etenkin sosiaalisessa mediassa läkähtymiseen asti. Lemmy Kilmisterin ja David Bowien kuolema saattaa olla jollekin vastaava uutinen kuin itselleni olivat Elvis ja Diana.
Kaikilla on oman elämänsä uutiset. Aviomieheni esimerkiksi muistaa, kuinka hänet herätettiin viisivuotiaana sängystä ja vietiin television ääreen katsomaan ihmisen ensimmäistä kuukävelyä.
Tähän ikään mennessä etenkin huonoja uutisia on ehtinyt tulla jo niin paljon – ettei enää hevin tule uutista, josta vuosien jälkeenkin voisi sanoa, missä olin sen kuullessani. Shokit sulautuvat toisiinsa. Vuonna 2001 istuin kuitenkin Yläneellä keittiössä sylissäni vain muutaman kuukauden ikäinen tyttäreni ja katsoin televisiosta, kuinka kaksoistornit sortuivat.
Tiedonvälityksen nopeus ja reaaliaikaisuus on se, joka nykyisin mykistää ja haastaa. Mutta osattiin sitä ennenkin tietoa välittää. Vuonna 1904 kotipitäjässäni Yläneellä oli vasta kymmenkunta puhelinta, mutta yksi kuolintapaus levisi kylälle lähes välittömästi. Neiti Kirsti Kauko oli nimittäin tuolloin Helsingissä käymässä, ja hän soitti kiihtyneenä Keihäskosken Rekolaan kertoakseen, että vihattu kenraalikuvernööri Bobrikov oli murhattu. Puhelu jäi myös paikallishistoriaan.
Joskus uutislähetys jää mieleen muusta syystä. Isoäitini muisteli sodan aikana lukeneensa hetekalla Hilja Valtosen romaania, kun taustalla pauhanneen radion uutislähetyksessä umpipäihtynyt toimittaja päätyi sopertamaan: "Kyl britit tietää mihi he miinas lykkää." Siinä vaiheessa studiosta kuului kovaa rahinaa, ja juoppo toimittaja raahattiin pois.