Ennen silmäleikkausta varauduin lattiaan tuijotteluun ostamalla Marimekon kukkasukat. Ne olivatkin kuukauden aikana enemmän kuin tarpeen, sillä kun ei päässyt hoitamaan kotipihan kukkia, tuotti edes jonkinlaista lohtua kukkien näkeminen sukissa.
Ilman rakasta perhettäni sekä isoa ystävien ja naapurien tukijoukkoa olisin takuulla uponnut itsesäälin suon syviin syöväreihin. Omaksi kunniaksenikin on sanottava, että noudatin tarkasti lääkärin ohjeita asentohoidosta ja pinnistelin kovasti pitääkseni mielialan edes vähän plussan puolella.
Onneksi on keksitty äänikirjat ja niitä on kirjastossa hurjat määrät. Jäin niihin niin koukkuun, että taidan suosia jatkossakin valmiiksi luettuja kirjoja. Leena Lehtolaisen Maria Kallio -rikosromaanit olivat viihdyttävää ajan kulua, ja Seela Sellan luentaan rakastuin, niin, että olin itkeä verkkokalvot pihalle kuunnellessani hänen lukevan äänikirjaa "Laulaisin sinulle lempeitä lauluja".
Pieniä ilojakin toipumismatkani varelle ripoteltiin. Sinä päivänä, kun sain nostaa katseen ovenkahvan korkeudelle, löysin keittiön ovenkahvasta mieheni siihen teippaaman Fazerina-patukan. Suklaan hyväätekevä voima tepsii aina.
Lomaviikkojen aikana kävelin Kiiskinmäen lenkkiteillä, Pyhäjärven rannoilla ja Kauttuan metsässä. Katse seurasi tarkasti polkua tai asvaltin ja tien penkan reunaa. Syksyn tulemisen ja ruskan näki maahan pudonneista lehdistä.
Tunnustan olevani aivan liian kärsimätön neljän viikon hiljaiseloon ja siihen, että kalenterista piti tyhjentää kaikki menot, maksettu Kroatian lomamatkakin. Tunnit ja viikot olivat loputtoman pitkiä ja vatsallaan pakosta nukutut yöt sietämättömiä. Aika kuitenkin kului, ja silmä alkoi taas nähdä. Oli ihana palata töihin ja ihmisten ilmoille. Ehkä minun vauhtini piti pysäyttää näin totaalisesti hetkeksi, jotta opin ymmärtämään, ettei terveys ole mikään itsestäänselvyys ja että siitä pitää olla kiitollinen.