Toimittajalta
Liisa
 
Nykänen
liisa.nykanen@alasatakunta.fi
24.9.2020 6.00

Olen negatiivinen

Ensin päätin, etten mainitse tuota ihan joka paikassa esiin nousevaa k-alkuista sanaa tässä jutussa, mutta koska nainen saa muuttaa mieltään (kuulemma kolme kertaa samassa asiassa) ja koska tulin käyneeksi korona-testissä, en voi muuta, kuin jakaa syvät k-tuntoni sinulle, hyvä lukija. Tämä juttu on siis pelkkää koronaa.

Mei­tä sa­man tes­tin käy­nei­tä on mo­nia, vaik­kei ku­kaan mie­lel­lään tun­nu sii­tä ker­to­van. Ko­e­taan sel­väs­ti hä­pe­ää. Mi­nä­kö oli­sin Sa­ta­kun­nan tä­män vii­kon ko­ro­na­ta­paus? Mi­nä­kö le­vit­täi­sin tau­tia? Pel­kää­vät­kö kaik­ki nyt mi­nua?

Jot­tei joku jo hei­tä tar­tun­ta­pe­los­sa leh­teä kä­des­tään, ker­rot­ta­koon et­tä sain ne­ga­tii­vi­sen ko­ro­na­tes­ti­tu­lok­sen, eli olen ne­ga­tii­vi­nen ih­mi­nen, eli mi­nul­la ei ole ko­ro­naa, ei ai­na­kaan nyt, mikä on tosi po­si­tii­vi­nen asia.

Ai­ka en­nen tes­ti­tu­los­ta oli kyl­lä kaik­kea muu­ta kuin po­si­tii­vis­ta. Mie­he­ni oli tul­lut kah­den vii­kon työ­mat­kal­taan Rans­kas­ta ja saa­nut heti len­to­ken­täl­lä ote­tus­ta ko­ro­na­tes­tis­tä ne­ga­tii­vi­sen tu­lok­sen. Hän oli täy­sin ter­ve ja jäi suo­si­tel­tuun ko­ti­ka­ran­tee­niin nuk­ku­maan eri huo­nees­sa kuin minä ja elä­mään toi­sel­la puo­lel­la ta­lo­am­me. Kun kui­ten­kin yh­te­nä päi­vä­nä aloin tun­tea ko­vin kum­maa pis­te­lyä keuh­kois­sa­ni, läh­ti mie­li­ku­vi­tus lau­kal­le: tämä on var­mas­ti nyt sitä.

Is­tuin so­te­kes­kuk­sen park­ki­pai­kal­la au­tos­sa­ni, kun mel­koi­seen suo­ja­va­rus­tuk­seen pu­keu­tu­nut ys­tä­väl­li­nen hoi­ta­ja työn­si pit­kän pui­kon ne­nää­ni. Se tun­tui, mut­tei sat­tu­nut. Tu­lok­sen hän ker­toi tu­le­van 1–5 päi­väs­sä ja lu­pa­si sii­tä soi­tet­ta­van.

Sii­tä al­koi ajan­jak­so, jota te­ki­si mie­li ku­va­ta h-al­kui­sel­la sa­nal­la, mut­ta sa­no­taan sitä nyt näin per­he­leh­des­sä ah­dis­ta­vak­si ajak­si. Kun ih­mi­sel­lä on vil­kas mie­li­ku­vi­tus ja kär­pä­sen kär­si­väl­li­syys, eh­ti etä­työ­päi­vi­nä ja val­vot­tui­na öi­nä ku­vi­tel­la vaik­ka mitä. Työs­sä­ni olin ta­van­nut edel­li­si­nä päi­vi­nä ison jou­kon ih­mi­siä, ja mie­tin kau­huis­sa­ni, mitä heil­le ta­pah­tui­si. Pari kaup­paa me­ni­si kiin­ni, eh­kä myös yk­si vpk...

Odo­tin soit­toa, mut­ta mi­nua muis­ti­vat vain ai­ka­kaus­leh­ti­kaup­pi­aat. Kä­vin tie­to­ko­neel­la Oma­kan­nas­sa mon­ta ker­taa tur­haan. Per­jan­tai-il­lal­la, yli kah­den päi­vän kau­heu­den jäl­keen tie­to vih­doin pomp­sah­ti ruu­tuun: ne­ga­tii­vi­nen.

Voi et­tä hel­pot­ti. Il­moi­tin ilou­u­ti­sen heti lä­hei­sil­le­ni. Moni huo­ka­si var­mas­ti sy­vään. Mie­he­ni au­kai­si pul­lon pu­na­vii­niä ja kip­pis­tim­me ne­ga­tii­vi­suu­tem­me kun­ni­ak­si.

Soit­to ter­veys­kes­kuk­ses­ta tuli lau­an­tai-il­ta­päi­väl­lä. Iloi­nen tes­ti­tu­los, vaik­ka oli­kin jo van­ha uu­ti­nen.