Pikkulilli ei millään pysynyt kämmenen sisään koukistettuna. Onneksi pari vuotta vanhempi Miisa-sisko neuvoi rauhalliseen tyyliinsä: Käännä vaan peukalo piiloon.
Tätä nykyä Siiri on vahvan luonteen omaava nuori neito, joka tekee vain sitä, missä on hyvä, tai pikemminkin paras. Hän keikkuu leikkihuoneen trapetsikeinussa vaaleanpunaiset tyllihörhelöt päällä, keijukaisen siivet selässään ja esittää huimia sirkusprinsessan temppuja. Katsojien on syytä huokailla ihastuksesta ja taputtaa käsiään. Samaan aikaan pohdiskelijatyyppiä oleva isosisko istuu hiirenhiljaa legolaatikon ääressä ja keskittyy pitkäksi aikaan kokoamaan pienistä osista jotain vaikeaa rakennelmaa.
Kunpa voisi saada itselleen sen hurjan itsetunnon, mikä nelivuotiaalla on. Sille olisi käyttöä tässäkin iässä ja varsinkin kun elää maakunnassa, jossa on tapana ajaa ihmiset latistuksen mankelin läpi, etteivät vaan ala ylpeilemään.
Eräänä päivänä Siiri kipaisi siskonsa perässä korkealle penkereelle, kompastui ja kieri hurjan näköisesti alas polulle. Tyttö parkui kuin syötävä, ja kun meitä aikuisia juoksi paikalle auttamaan, itkun keskeltä kuului: Ette varottaneet ettekä vahtineet tapeeksi!
Kysyin pelästyneenä, että mihin sattuu, ja sain tomeran vastauksen: Joka paikkaan, mutta toisaalta on hyvä, että nyt kaikki ihmiset saivat nähdä, miten pahasti jollekin voi käydä.
Äitienpäivänä samainen ihana Siiri marssi eteeni, tapitti minua isoilla bambisilmillään ja kysyi: Mummu, olitko sinä toivonut meitä jo kauan?
Kun vastasin, että tottakain olin, Siiri tuumi, että onneksi äiti täytti sinun toiveesi, ja me tulimme.
Niin onneksi he tulivat, ja viimeksi vajaa vuosi sitten tuli vielä pikkuinen pojantytär Isla, jonka puheesta ei kukaan vielä ymmärrä mitään, mutta joka pälpättää iloisena siihen malliin, että hänenkin pohdiskeluistaan tulee varmasti kerrottavaa.
Niinhän se menee, että lasten suusta kuulee totuudet ja lastenlasten suusta hauskuudet.