Toimittajalta
Liisa
 
Nykänen
liisa.nykanen@alasatakunta.fi
3.4.2014 12.02

Lottovoittajien maassa

Lasten ja nuorten mielen­ter­vey­son­gelmat alkavat olla Suomessa jo kansantauti, sanottiin radiouutisissa yhtenä päivänä. Se pysäytti. Hetkinen, miten se on mahdollista tässä maassa, johon on kuulemma lottovoitto syntyä?

Lap­suu­den ja nuo­ruu­den pi­täi­si ol­la ilois­ta lei­kin ja kas­vun ai­kaa, mut­ta sil­ti lap­sia nä­kee ai­van lii­an usein ky­lil­lä not­ku­mas­sa apaat­ti­nen il­me kas­voil­laan, ener­gi­a­juo­ma­purk­ki ja sip­si­pus­si kä­des­sään niin myö­hään il­lal­la, et­tä hei­dän kuu­lui­si ol­la jo ko­to­na per­heen­sä pa­ris­sa.

Ja ko­din pi­täi­si ol­la tur­val­li­nen paik­ka, jos­sa kaik­kien on hyvä ol­la, mut­ta ei se ihan näin tai­dan ai­na men­nä. Jos koti on tyh­jä, se ei hou­ku­ta ja jos van­hem­mat ovat ko­vin kii­rei­siä, hei­dän sy­lin­sä ei eh­di läm­mit­tää.

Lap­set tar­vit­se­vat ai­kui­sen läs­nä­o­loa, tu­kea ja ai­kaa. He op­pi­vat pit­käl­ti esi­mer­kis­tä, nä­ke­mäs­tään ja kuu­le­mas­taan. Tätä aja­tel­les­sa ta­ju­aa, mi­ten hur­ja pes­ti van­hem­muus on. Se­hän ei lopu kos­kaan, ei­kä sii­hen an­ne­ta val­men­nus­ta. Kun syn­ny­tys­lai­tok­sel­la saat tu­hi­se­van nyy­tin kai­na­loo­si, al­kaa van­hem­muus, jos­sa kaik­ki opi­taan kan­ta­pään kaut­ta, joka lap­si erik­seen, sil­lä eri­lai­si­a­han he ovat ihan jo­kai­nen kul­lan­nup­pu.

Eri ikä­ryh­mil­lä on yh­teis­kun­nas­sa omat puo­les­ta­pu­hu­jan­sa, mut­ta lap­si­per­hei­den ää­ni kuu­luu ko­vin hei­kos­ti. Pien­ten las­ten äi­deil­lä ja isil­lä on ihan täy­si työ ar­jen pyö­rit­tä­mi­ses­sä, jot­ta he jak­sai­si­vat puo­lus­taa omia etu­jaan. Niis­tä pi­täi­si­kin yh­teis­kun­nan huo­leh­tia au­to­maat­ti­ses­ti, sil­lä lap­si­per­heis­sä teh­dään ää­ret­tö­män herk­kää ja tär­ke­ää työ­tä. Jos sii­nä me­nee jo­kin pa­has­ti pie­leen, tu­lee mak­set­ta­vak­si kal­lis las­ku.

Lap­set elä­vät ny­ky­ään maa­il­mas­sa, jos­sa hen­noil­le har­ti­oil­le ka­sa­taan ko­via suo­ri­tus­pai­nei­ta. Pi­tää pär­jä­tä kou­lus­sa ja har­ras­tuk­sis­sa, sit­ten työ­e­lä­mäs­sä ja elä­mäs­sä yleen­sä.

Tuo jat­ku­va pär­jää­mi­sen yrit­tä­mi­nen stres­saa ja pe­lot­taa. ta­kuul­la. Sik­si on­kin tär­ke­ää, et­tä lap­sen an­ne­taan ol­la lap­si tar­peek­si kau­an ja tar­jo­taan hä­nel­le mah­dol­li­suus kas­vaa ra­kas­ta­vas­sa ym­pä­ris­tös­sä.

Pro­fes­so­ri Tert­tu Ara­jär­vi on sa­no­nut, et­tä lap­sen on saa­ta­va ko­kea tuot­ta­van­sa van­hem­mil­leen iloa juu­ri sel­lai­se­na kuin on, il­man mi­tään suo­ri­tuk­sia.

Vii­saas­ti sa­not­tu. Sii­nä on las­ten hen­ki­sen pa­hoin­voin­nin eh­käi­syn ydin. Et­tä tun­ti­si ole­van­sa ra­kas­tet­tu ihan it­se­nään, il­man suo­ri­tus­pai­nei­ta. Se an­tai­si kas­vul­le iloi­set ja tur­val­li­set raa­mit. Rak­kau­del­la on suu­ri voi­ma.