Toimittajalta
Liisa
 
Nykänen
liisa.nykanen@alasatakunta.fi
19.2.2016 8.00

Olen suomalainen

Olen var­pai­siin­tui­jot­te­lu­kan­sa­lai­nen, jon­ka kat­se maa­han luo­tu­na kul­ke­mi­nen pe­las­taa tal­vel­la liu­kas­tu­mas­ta ja muul­loin jou­tu­mas­ta ter­veh­ti­mään vas­taan­tu­li­jaa.

Suo­ma­lai­nen aloit­taa päi­vän­sä kah­vil­la ja ruis­lei­väl­lä ja päät­tää sen kymp­piu­u­tis­ten ke­ven­nyk­seen. Hä­nen mie­li­vä­rin­sä on mus­ta, jota pi­ris­te­tään har­maal­la tai bei­gel­lä.

Suo­ma­lai­sen mie­li­ruo­kaa on kaut­ta ai­kain ol­lut muu­si ja nak­ki­soo­si ja pul­la­kah­vit pääl­le, mut­ta jos ky­sy­tään, hän vas­taa tyk­kää­vän­sä sus­his­ta wa­sa­bi­tah­nal­la ja juo­van­sa lat­tea.

His­sis­sä suo­ma­lai­nen pys­tyy ole­maan hil­jaa vaik­ka kym­me­nen­teen ker­rok­seen, ja jos joku heit­tää pe­rus­his­si­kom­men­tin: Kos­ka­han Ko­neen mie­het ovat vii­mek­si tar­kis­ta­neet tä­män his­sin?, muut vil­kui­le­vat hän­tä vai­vaan­tu­nei­na: Ta­kuul­la kar­ja­lais­ta al­ku­pe­rää tai yli­vilk­kaak­si di­ag­no­soi­tu.

Smool­took­ki ja pos­ki­suu­del­mat ei­vät ole suo­ma­lai­sen pa­ras­ta osaa­mis­ta, mut­ta sääs­tä hän pu­huu mie­lel­lään. Ja jos in­tou­du­taan pu­hu­maan sy­väl­li­siä, muis­tel­laan lap­suu­den ke­siä ja lu­mi­tal­via.

Met­sä on suo­ma­lai­sen te­ra­pi­a­paik­ka. Sin­ne hän vie ilon­sa ja su­run­sa ja siel­lä hä­nen ve­ren­pai­neen­sa las­kee. Sau­na on toi­nen pyhä paik­ka.

Ete­län lo­ma­reis­sul­la suo­ma­lai­nen ko­kee ra­vin­to­las­sa myö­tä­hä­pe­ää kuun­nel­les­saan naa­pu­ri­pöy­dän ruot­sa­lais­seu­ru­een me­kas­tus­ta ja ti­laa oman an­nok­sen­sa ujos­ti moit­teet­to­mal­la eng­lan­nil­la. Hän voi­si ju­tel­la tar­joi­li­jal­le myös ruot­sik­si tai sak­sak­si, eh­kä rans­kak­si, ve­nä­jäk­si tai es­pan­jak­si­kin, mut­ta kos­ka ei ole ihan var­ma kie­li­op­pi­sään­nöis­tä, hän jät­tää pu­hu­mi­sen ää­nek­käil­le naa­pu­ri­pöy­tä­läi­sil­le. Suo­ma­lai­nen naut­tii hal­vas­ta kal­jas­ta ja hy­myi­le­vis­tä ih­mi­sis­tä, mut­ta on on­nel­li­nen pa­la­tes­saan ta­kai­sin pi­me­ään ja to­ti­seen ko­ti­maa­han­sa.

Suo­ma­lai­nen on ur­hei­lu­kan­saa, joka ei har­mik­seen pär­jää enää mä­ki­hy­pys­sä, mut­ta eläy­tyy täy­sil­lä nuor­ten Lei­jo­nien me­nes­tyk­seen. Vuo­den ur­hei­li­jak­seen suo­ma­lai­nen va­lit­see kei­hään­heit­tä­jän.

Jos joku luu­lee, et­tä vi­noi­len täs­sä suo­ma­lai­suu­del­le, kat­tia kans­sa. Olen yl­peä kan­sa­lai­suu­des­ta­ni pait­si sil­loin, kun kuu­len suo­ma­lai­sen sy­tyt­tä­neen tu­leen ta­lo­ja, jois­sa asuu tä­hän maa­han elä­mään­sä pe­las­ta­maan tul­lei­ta. Ha­lu­an ol­la suo­ma­lai­nen, joka aut­taa apua tar­vit­se­via ja kun­ni­oit­taa jo­kais­ta ih­mis­tä. Sel­lai­nen, joka nos­taa kat­seen­sa var­pais­ta ja hy­myi­lee vas­taan­tu­li­jal­le.